Uutimet

Vihdoin koitti päivä, jolloin aamun ensimäinen ajatus oli ikkunaverhot. Se oli tervetullut ajatus, sillä komeron ylähyllyllä oli kaksi kaunista, tumman viininpunaista kangaspakkaa, molemmissa 5m ikkunaverhokangasta suoraan JYSKin alennusmyynnistä a' 10€/pakka.

Nyhän on niin, että Mamma ei ole ompelijatar Luojan armosta eikä ompelu ole edes mitenkään vahva laji, vaikka joskus olen jotain pientä koneellani surautellutkin. Kärsivällisyys ei riitä monimutkaisiin kaavoihin ja hermot menee ensimäisessä vikasaumassa jossa kangas jää poimulle tikin alle. Sitä tapahtuu niin usein että vältän viimeiseen saakka koneen esilleottoa.

Mutta tänä aamuna tunsin koneen kutsun ja näin epäpariset verhot olohuoneeni ikkunassa. Päätin, että nyt ei hosuta, nyt touhutaan kaiken taiten, sääntöjen mukaan. Nyt ei ole kiire, aikaa on rajattomasti, päiviä piisaa jos yksi ei riitä.
Näin itseäni psyykaten pyyhin pöydän, raivasin pöydän ympärillekin tilaa, asettelin tuolit siten, ettei kauniin kankaan tarvitse käydäkään lattialla. Etsin sakset, etsin mittanauhan, nuppineulatkin muistin hakea esille.

Ja sitten kankaat. Ensimäisen pakan levittelin auki ja tutustuin materiaaliin. Kumpikin puoli näytti samanlaiselta, hyvä. Se oli napakkaa, kiiltävän läikehtivää tekokuitua, tietysti. Ei kai se muuten noin halpaa olisi ollutkaan. Mittasin kankaan, sitä oli siinä 15 cm enemmän kuin sanottiin, hyvä. Ei loppuisi kesken.
Suunnitelmassa oli, että leikkaan 2 m palat, yhteensä 4 palaa, jäljelle jäisi 2 metrin mittaista liparetta joille löytyisi kyllä käyttöä, jos ei muuten niin tyynynpäällisenä.

Muistelin, lankasuoraa, jonka opetti minulle ja kaikille luokkatovereilleni Lankasuora, käsityönopettajamme. Oli kai hänellä nimikin, oliko joku Kaarina, mutta Lankasuorasta puhuivat kaikki. Ja lankasuora jäi kyllä päähän mutta tästä kankaasta ei sellaista kiskottaisi. Sen huomasin jo ensi katsomisella. Onneksi palat olivat suhteellisen suoria, ei siitä ongelmaa tulisi.

Mittaus onnistui, merkitsin nuppineuloilla paikat ja napsuttelin palat toisistaan irti. Asettelin kankaan siten, että leikkauskohta tuli pöydän jatkoviivan kohdalle. Siitä vain sakset jatkouraan ja suoraan meni! Olin tosi ylpeä itsestäni keksiessäni hyvän leikkauskikan.

Seuraavaksi oli koneen esilleoton aika. Varovasti kokeilin tikin, muistelin nimittäin, että se viimeksi teki hieman rumaa saumaa mutta nyt tikki oli kaunista ja lankakin sattui olemaan lähes oikeaa sävyä. Aika lopussa rulla näytti olevan mutta toisella puolalla oli lähes samaa sävyä ja muistin lankakaupan olevan kadun toisella puolella. Ei siitäkään tulisi ongelmaa, hyvä sekin.

Laiska lapatossu minussa houkutteli ompelemaan siitä vain, suoraan mutta muistin päätöksen tehdä hommat oikein ja kaivoin silityslaudan esiin. Rautakin löytyi, pistorasia oli sopivasti lähellä joten painoin raudalla kunnon taitteet. Ensin merkkasin ne nuppineuloilla. Jee, hyvä tuli.

Ompelu oli kaikkein helpoin urakka kaiken mittomisen ja neulailun jälkeen. Mikäpä oli ommellessa kun taitteet olivat napakasti paikoillaan. Lanka riitti nippanappa mutta riitti kuitenkin. Olisiko 30 cm jäänyt rullalle kun viimeisen sauman päättelin.

Pidin kunnon ruokapaussin. Söin kaksi pientä purkkia soijajugurttia ja vain vähän kuivahtaneen klementiinin. Nälkä huuteli vatsassa vahvempaa muonaa mutta en malttanut tyydyttää mokomaa tarvetta. Nyt piti saada verhot ikkunaan.

Nythän on niin, että tämä uusi kotoni on ylimmässä kerroksessa ja rakennusmiehet ovat olleet reiluja. Tässä on katto korkealla ja niin ovat verhotangotkin. Mamma taas on tavallista maatiais-lappalaismallia, meriviiskaheksan suorana seisten. Porrasjakkara on käytössä, mutta sekin on turvamallia, matala ettei Mamma kovin korkealta putoaisi. Mutta kun pitäisi ylettyä korkealle!
Itse olin nuo edelliset verhotkin ikkunaan saanut eli ei muuta kuin hommiin taas. Porrasjakkara ikkunan eteen kunhan ensin telkkari vedetään siitä tieltä pois. Sitten hylly viereen. Ei taida kestää Mamman elopainoa, en edes kokeile. Jos se hajoaa juuri kun Mamma kurottaa ikkunaa kohti, on ikkuna kohta rikki ja Mamma pokat kaulassa piha-asfaltilla viiden kerroksen pudotuksen jälkeen. Ei kiinnosta se.
Ikkunalautakaan ei taida kestää mutta kyllä kai sentään yhden jalan, että saa tukea.
Ja verhot tuli saaduksi alas, ja Mamma sai hyvän kylkivenytyksen. Ahhh!

Ja sitten tuli se kuningasajatus ylettämispulmaan.
Ylettämispulmia Mammalla on ollut tässä asunnossa ennenkin sillä keittiön kaapistot ovat tosi korkealla. Tiskipöydän pintakin on yli standardien tai ainakin ylärajoissa. Tiskikaappiin yllän juuri ja juuri lautashyllylle, lasiritilälle piti jo varvastaa ja kurotella.
Apuun tuli Hannu, taitava puuseppä Ja hän on sitä Luojan armosta. Pyynnöstä hän tuli mittarullan kanssa, ja parin päivän kuluttua hän tuli kainalossaan kaksi kaunista koroketta. Nyt Mamma on työpöydän luona 7 cm pitempi, astiat yltävät hyllyille eikä Mamman mahakaan kastu tiskatessa, ei ainakaan niin usein kuin ennen.

Nytpä Mamma pisti nämä korokkeet vierekkäin ikkunan alle, porrasjakkaran niiden päälle, ja vot, verhojen laitto sujui kuin tanssi. Tai ainakin paremmin kuin ennen. Venytystä tuli kyllä vieläkin muttei tarvinnut sentään varpaan nokalla seistä ja arvaamalla pistellä nipsuttimia kiinni.

Pätkäpaloista Mamma taiteili vielä keittiön ikkunaan kapean ja lyhemmän verhon, pisti narupallon paikoilleen ja keitti kahvit. Sitä juodessa Mamma ihaili kättensä töitä, pistipä vielä kynttilänkin palamaan. Nyt saa talvi tulla, kesäverhot menee pyykkiin ja sen jälkeen kellariin odottamaan kevättä ja kevään maisemia.