Matkan tekkoon

Nyt ihan naurattaa.
Vielä vastakaan olin kotona, olenkohan edelleenkin? Tällä kertaan olen Hartolan metsissä, Tennin mäellä ja onpa kotoinen olo. Siellä koti missä sydän, siellä koti, missä oma sänky... siellä koti, missä minä!!!
Tää alkaa tuntua irtolaishommalta, saa nähdä, milloin minut otetaan kiinni joutilaana maleksimisesta. Mutta niin kauan pitää olla matkalaukkuelämää, kunnes saan oma kodin. Silloin taidan varmana olla yhdessä paikkaa ainakin kuukauden!!! tai kaksi.

Syksyllä vasta on tarkoitus asettua aloilleen. Kesän maleksin täällä metsissä ja mäillä, asun ullakolla tai kesäkamarissa...tai sitten jossakin.
Siihen oikeaan kotiin, siis viralliseen, en halua enää mennä.
Koira on ihmisen paras ystävä- sanotaan. Muttei minun, vaikka tähän asti olen niin luullut.
Tarina on surullinen ja lapsille sopimatonta kuunneltavaa, en kerro siksikään, kun se alkaa itkettää.

Mutta nyt tää laulava, naurava ja itkeä pillittävä kulkuri pakkailee taas kassejaan. Pian purjehdimme lahden poikki ja käymme katsomassa Etelä-Eestin kevättä.
Kamera lähtee mukaan, kuvia blokkaan sitten joskus...
Pääsiäisiloja kaikille!