UUSI KOTOKAUPUNKINI

No, tää tätihän on tunnetusti menevää sorttia kun kerran on irti päässyt. Taas kerran on muuttolaatikot purettu ja tuli aika tutustua lähiympäristöön. Siis eipä muuta kun kamera kouraan ja menoksi.

Heinolalla on pitkät perinteet lomakaupunkina. Jo entivanhaan Pietarin herrskaapi tuli nauttimaan kylpemisestä ja kauniista maisemista Heinolaan. Silloin rakennettiin iso kylpylä josta on vielä paljon kauniita rakennuksia jäljellä ja kaupunki vaalii kylpyläperinnettä edelleen. Täällä on hieno kylpylä, Kumpeli Spa, jossa en ole vielä käynyt. Lienee turhan kallis laihalle eläkeläiskukkarolleni.

Heinola on rakennettu vesistön yhteyteen. Kaupunkia halkoo Kyminvirta eroittaen Ruosalaisen järven Konnivedestä ja virrassa on uitettu tukkeja vielä muutama vuosikymmen sitten.
Virran keskellä on Siltasaari, jossa on ollut uiton keskus. Nyt sinne on rakennettu viihtyisä pistäytymispaikka, jossa on kahvio ja jossa on myös pieni kesäteatterialuekin.

Virran ylitse vie monta siltaa. Upein on vankityövoimalla rakennettu kivisilta rautatien tarpeisiin ja vaikkei kaupuniin enää olekaan henkilöliikennettä, ikävä kyllä, tavaraa ja puuta kulkee sillan yli päivittäin. Kivisilta täytti tänä vuonna 100 vuotta ja sitä on juhlittu näyttävästi, tosin minä en ollut näkemässä sitä. Silta on Heinolan ylpeys, syystäkin.

Heinolassa on myös mäkiä, upein niistä Harju. Enkö tietäisi, kotikatuni kulkee Harjun yli joten on ylämäkiä ja alamäkiä aina kauppareissulla. Leikattu kinttuni ei pidä siitä yhtään, siihen sattuu alamäessä joka kerta.

Harjulla on tosi kaunis paviljonki. se on rakennettu 1800- luvulla kylpylävieraiden iloksi.Viime aikoina se on ollut vähällä käytöllä mutta ensi kesäksi on tarkoitus saada se tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Saa nähdä, miten käy, sillä valitus on jo lähtenyt...kuulemma nämä kaupunkipäättäjät ovat kovin riiteleväistä väkeä.

Harjupaviljongilta pääsee vaivattomasti rautatiesillalle, jonne radan viereen on rakennettu kävelykatu. No, sinnepä minäkin astelin ja sieltä avautuikin tosi upea maisema niin vesistölle, kaupunkiin kuin ympäristöönkin. Huokailin ihastuksesta, räpsytin kameraani ja soitinpa ystävälleni nimppariterveisetkin, kunnes yhtäkkiä huomasin kauhukseni junan...se tuli omaa raidettaan niinkuin pitikin eikä edes aikonut kolistella jalankulkureitille mutta kyllä mie melkein panikoin ennenkun kaikki vaunut olivat onnellisesti ohitse ja uskalsin taas hengittää. Seikkailu...josta selvisin hengissä.

Kaupungin kirkko seisoo keskellä kaupunkia omalla, pienemmällä harjullaan. Kaunis, keltainen puukirkko jossa ihastuttava tapuli. Kirkon pihassa on monta penkkiä, jossa voi lepuuttaa kiipeilemisestä väsähtäneitä jalkojaan. Vieressä on myös vanhusten palvelutalo, jonka asukkaat näyttävät käyttävän kirkon pihapenkkejä levähdyspaikkanaan. Tosi hieno juttu se.

Kirkon pihasta on lyhyt matka Kirkkolammelle, joka myös Harjulampena tai Lintulampena tunnetaan. Lammessa asustelee melkoinen lintujoukkio, joita en edes pyri tunnistamaan. Joutsenet tunnen kyllä.
Vieressä, tien toisella puolella, on todella upea paikka, Lintutarha. Heinolalaiset saavat syystäkin olla ylpeitä tarhastaan, jonne toimitetaan Suomen pipit linnut saamaan hyvää hoitoa. Siellä on myös papukaijoja, jotkut hyvinkin seurallisia. Nyt, kun menin sinne kuvausmielessä, oli aremmat linnut suljettu sisätiloihin kylmän sään vuoksi.

Lintutarhalta suunnistin kotiinpäin radan vartta. Asemalla on kivaa taidetta, jotka on tehty jätemateriaalista. Varsinkin kirahvit ovat suosikkejani, joita pysähdyn lähes aina katselemaan.





Kotikatuni onkin lehmusten vatrioima leveä ydinkatu, jolla liikennettä riittää aamuhetkistä iltamyöhään. Vaikka ikkunani ovatkin katuun päin ja alakerrassa, ei liikenteen jyly isommin haittaa. Huonosta kuulosta on joskus hyötyä.