LISÄÄ KEVÄÄN PUUHIA

Vihdoin lämmin löysi tiensä Suomeen. Ilmojen Haltija oli suosiollinen, öisin sataa vettä ja päivällä aurinko helottaa lämpimästi. Puuthan oikein innostuivat kasvamaan. Vielä viikko sitten koivun oksat vihersivät vain aavistuksenomaisesti, nyt koko luonto on värjäytynyt vaaleaan vihreään. Neitseelliseen, sanoi joku, jonka kanssa olen tällä kertaa samaa mieltä.
Meidän Aune-tyttimme (se päärynäpuu) avasi myös muutaman lehden joten nähtävästi istutus on ainakin jollain tapaa onnistunut.

Mepä päätimme alkaa koeviljelijöiksi. Ei mitään tavallisia oppeja, vaan kokeillaan, mitä tapahtuu, kun peruna istutetaan pyykkialtaisiin (jostakin puretusta pesulasta pihaan roudattuun), mitä mansikat tykkäävät styroxlaatikossa kasvamisesta ja entäpä miten sanomalehdestä ja turvemullan sekoituksesta kyhätyssä kasvimaassa kasvaa herneet ja salaatit... Mehän emme kumpikaan ole mitään viherpeukalolla siunattuja, enemmän meissä on luovaa hulluutta. Emmekä tykkää kyykkiä kasvimailla kitkemässä, polvet natisee molemmilla eikä ruumiinrakennekaan ole niitä kaikkein notkeampia...

Tällä viikolla isäntä aloitti vuotuisen halkoshownsa. Tässä kiinteistössä puuta palaa mutta ompahan ammattilainen tekemässä klapeja joten liiterit täyttyvät kyllä. Helteellä hyöriminen ei kuitenkaan ole järkevää. Ymmärtäisi nyt toimia kuntonsa mukaan, pumppu ei tykkää hellehommista. No, eiköhän tuo saarnaamattakin sen tiedä.

Remontin viimeinen vaihe saatiin vihdoin valmiiksi. Nyt olisi huoneen kalustaminen edessä. Avustin kalustamista tuottamalla vitriinikaapin tänne kirkonkylän asuntooni. Muuten uusi huone kävisi ahtaaksi jos kaikki työnnetään sinne takaisin.
Ullakon putsaus on vielä suunnitelmissa. Se on sen verran iso urakka, ettei voimia siihen ole vielä löytynyt. Siinä olisi vetreä ja voimallinen kaveri tarpeen (onko lukijoissa vapaaehtoisia?)
Saunan sain sentään pestyä. Siinä olisi painepesuri ollut tarpeen, mutta kunhan kesä kunnolla saapuu, otetaan saunaurakka uusiksi jolloin saa seinien ja kattojen patinat pois. Toisaalta, saunassa saa ollakin hieman ajan patinaa, kunhan se ei ole puhdasta likaa.

Jyväskylässä käydessämme löysimme ohittamattoman tarjouksen: aurinkokatos kahdellakympillä. Kotona pystytimme sen ja kumma kyllä, sehän on toimiva. Työn jälki ei tosin ole tarkastelua kestävää, vetskari repsottaa reunasaumasta auki ja sen mekanismi on erittäin varovasti käsiteltävä. Kaatosadetta se ei kaiketi pidä, mutta pienen tihkun kylläkin. Ja toivottavasti se pitää ötökät ulkopuolella. Ainakin ne pysyvät sisäpuolella, sillä kun meillä jäi ovi auki, niin sisällä oli heti muutama ampiainen, erinäköisiä kärpäsentapaisia öttiäisiä ja leppäkerttunenkin kipitti tankoa pitkin.

Mehän pidettiin grillijuhlat. Isäntä marinoi valkosipuliöljyssä tomaatteja, paprikaa, herkkusieniä, kesäkurpitsaa, sipulia ja aurajuustonakkeja ja taidokkaasti hän myös grillasi ne syöntikelpoiseen kuntoon. Lisänä oli porkkana-ananas-salaattia ja suolakeksejä, juomana puolukkaspritea johon sai laittaa halutessaan Viron valgeaa ja sitten oli vielä kaunis pullo valkkaria. (huom. olen horoskoopiltani vaaka jolle pullojen ja purnukoiden muodot ovat usein sisältöä tärkeämpiä) Olutkaljaakin taisi olla ja vieraina olivat Anne ja Esa.
Ilta oli lämmin, herkut hyviä ja vieraat mukavia...onnistunut kokonaisuus.

Vieraita on muutenkin käynyt kiitettävästi. Nyt, kun talvikausi on takanapäin ja mökkiläiset alkavat käydä mökeillään useammin, on piipahtajia riittänyt. Se on vain mukavaa, saan tutustua Rakkaani sukuun ja ystäviin. Olisi vain suurempi pakastin, voisi varata sinne tarjottavaa. Edes pullaa, vaikka kyllähän keksitkin hyviä ovat mutta mutta...noh, eiköhän tässä selvitä.

Mutta sitä en voi kieltää, etteikö nämä päivät, jotka vietän täällä kirkonkylän liepeillä pikku asunnossani, olisi ihania. Teen pieniä askareita, voin syventyä blogiini, luen, löhöilen telkkarin ääressä näkemättä mitään...vanhenevalle naisihmiselle oma aika on taivaan lahja. Tiedän, että Rakkaani nauttii kotonaan samalla tavoin yksityisyydestään. Ikuisena poikamiehenä olo on totuttanut omiin tapoihin ja omaan rauhaan...vaikka minä olisin kuinka pieni ja kiltti, tiedän, että joskus olen "ylimääräinen" enkä sano sitä pahalla. Silloin tulen tänne ja nautin tästä vaiheesta. Ihanaa, että on tämä mahdollisuus. Tämä on myös yhdessä sovittu juttu, joten toinen ei ala mököttää, jos toinen kaipaa hieman omaa rauhaa. Suosittelen tätä tilannetta muillekin ikääntyville "uusiopareille". Ei aina kannata yhteen muuttaa... vaikka tapauskohtaisiahan nämä asiat ovat. Meille tämä sopii... ja aika näyttää, mihin suuntaan elämä vie.