Kotikaupunkini pukeutuu syksyyn

Kun ajetaan nelostietä pohjoisesta Rovaniemelle, tapaa Parkki-Pirkon potkuroimassa etelään päin.

Niin, hän on Potkuriparkin Pirkko joka paistaa hyviä lättyjä ja tarjoilee niitä pientä maksua vastaan Potkuriparkin kahviossa.
Parhaiten Hänet tavoittaa Sodankylän kunnan eteläosassa, Raudanjoella, Kumpulaisen Martin matkamuistomyymälässä.

Kukapa estää ajattelemassa, että siinä Mamma Myy matkustaa "etelän kaupunkiin" Rovaniemelle.
On hän hieman näköinen, eikö?

Syksy on saapunut kaupunkiin. Ensin se lähetteli viestejä tulostaan, mutta peruutti tulonsa antaen lämpimiä, aurinkoisia päiviä. Luonto ei kuitenkaan innostunut sellaiseen
väri-ilotteluun, kuin joskus reippaina pakkasöiden jälkeisinä päivinä. Aurinko tosin kultasi maiseman, mutta räiskyvät värit ilmeisesti säästettiin tuleviksi vuosiksi.

Parvekkeeni alle ilmestyi erään tuulisen päivän jälkeen keltainen matto.




.

Yhtenä päivänä huomasin, että tilhet ovat lepäilemässä pihapuussa. Kuopus hiipi hiljaa parvekkeelle ja näppäsi kuvan tästä iloisesta joukosta. Jokainen olisi halunnut istua ylimmällä oksalla.




Kirkkolampi luontopolkuineen on ehdoton lempipaikkani Rovaniemellä. Eräänä syyskuun lopun aamuna lampi henki rauhaa. Kaupunki on herännyt aamuun ja kaukolämpölaitos antaa kaupungin asukkaille lämpöä alkavan syksyn päiv Kirkkolammen rannalle on istutettu erilaisia puita, pensaita ja kukkasia. Sellaisiakin lajeja, jotka eivat takuuvarmasti kasva napapiirin tuntumassa. Muutamia omenapuita on yritetty kasvattaa, mutta vain koristelajit jaksavat pysytellä hengissä kylmän talviajan. Marjaomenapuuta olen käynyt jututtavan joka käynnillä. Hennon punervat kukkaset saivat onneni valloilleen ja nämä hellytävät omppuset luovat uskoa tulevaan. Eletään sitä täälläkin!


Kirkkolammen keskellä on pikkuinen saari joka antoi turvapaikan lukuisille sorsaperheille. Ruskan aikaan se on raikas koriste kauniissa lammessa.
Lampea kiertäessä ajattelee vain kauniita ajatuksia. Luojan käden jälki näkyy niin selvästi. Mutta pitää muistaa kiittää myös kaupungin ja seurakunnan puistotyöntekijöitä. Heidän aherruksensa tuloksena Luojan luomat pääsevät täyteen kukoistukseensa.



Nämä kesän viimeiset sitkaat kukkijat löytyivät Koivikkotieltä. Siellä niitä hellien ja ammattitaidolla hoivailee kuopukseni kummipariskunta. Ikää heille on jo kertynyt, mutta pihan kunnossapito tuo tyydytystä eläkepäiviin. Kasvit palkitsevat hoitajansa.






Kemijoessa on suuri lahti, Kirkonjyrhämä. Joki on sillä kohtaa leveä. Lahdessa on pieni saari, Kotisaari, jossa on aikoinaan ollut asustusta. Nyt se on jonkun järjestön omistuksessa. Viehättävää ajatella, jos omistaisi kesämökin tuossa, keskellä kaupunkia. No, rauhaa siinä ei taitaisi olla. Siinä on oiva matonpesupaikka aivan saarta vastapäätä ja liikenne on vilkasta. Yliopisto on lähellä ja kaikki Rantavitikan oppilaitokset. Ei ehkä sittenkään mukava mökkisaareksi.

Eräänä pakkasaamuna joki hohkasi lämpöään. Saari oli kuin aavesaari, jännittävä, unenomainen.














Kaikkihan tietävät, että Rovaniemen kunkku on Ounasvaara. Ounasvaaralla lasketellaan ja hypätään mäkeä. Aikoinaan sanottiin, että Rovaniemen pojilla on pyrstö pyllyssä, sillä Oukun mäestä tuli mäkikotkia Suomen edustusjoukkueeseen vaikka kuinka.
Ounasvaaralta on hulppeat näkymät.
Saarenkylä, joka on Rovaniemen yksi isoista esikaupungeista, heräilee pilvipeitteen alla aamun koittoon. Toiseen suuntaan katsoessa näkee kaupungin, joka on niinikään pilvisumun peitossa. Suosiola tekee lämpöä .



Tämän syksyn yksi ihmeistä on koivut, jotka eivät raski luopua vihreistä lehdistään. Pakkanen nipistelee lehdet jäähän, maa on valkoisena, mutta puu pitää pintansa.
Onko tämäkin kasvihuoneilmiötä vai uutta jääkautta vai onko se taas vain yksi luonnon oikku?

Uimaranta, joka lämpiminä kesäpäivinä aivan kuhisi ihmisiä, on nyt, lokakuun lopussa, autio, hieman surullinen. Vielä ei näy toivoa uudesta kesästä. On vain vasta alkava riite, jäinen, liukas tie ja alakuloinen hämärä. Kesään on vielä kokonainen talvi, on erään kirjan nimenä. Kirjailijaa en muista, kirjaa en liioin, mutta nimi on osuva. Se puhuttelee.















Ehkä maineikkain rakennus on Pohjanhovi. Ennen sotaa se oli arkkitehtonisesti upea paikka lomailevan herrasväen asua. Paikan maine kiiri kauas eikä asiakkaina suinkaan ollut vain "herrasväkeä" vaan alakerrassa vaihtoi maakunnasta tulleet kullankaivajat hippunsa nestemäiseen muotoon ja kulkumiehet tuhosivat tienestejään. Pohjanhovi eli silloin kulta-aikaansa, kukaan ohikulkija ei jättänyt käymättä ravintolassa. Lapin matkailu ei ollut vielä kovin vilkasta, oli kunnia käydä Pohjanhovissa.

Nyt Pohjanhovi on hieman nukkavieru uusien ketjuhotellien joukossa, mutta uljaasti se yrittää pitää mainettaan korkealla. Mitenkään kaunis rakennus se ei ole ja laajennusosa on kuin kaupunkilähiön halpistalo ilman parvekkeita. Arvokkasti rakennus seisoo edelleen Kemijoen etelärannalla eikä aio muuttaa minnekään.

Kaupungin modernimpi "maamerkki" vai pitäisikö sanoa "jokimerkki" on Jätkänkynttilä-silta, joka on ihan Pohjanhovin vieressä. Minä pidän siitä. Se on kaunis, konstailematon, ja pimeällä valo heijastuu todella kauniisti sulasta, tummasta vedenpinnasta.