MUMMILLA ARVOVIERAS

Taas oli mammalla hauska viikko. Tottakai hauska, oli paras seuralainen ikinä eli tärkein ihminen maan päällä. Arvaatte kai heti, pikkumies Jonnehan se oli vierailulla.

Kävin hakemassa hänet kotoaan. Nykyisissä IC-junissa on leikkivaunu, mikä on ipanoiden kanssa kulkiessa oiva juttu. Onneksi pojalla oli matkalla omaikäistään seuraa ettei mummi joutunut sentään hommiin.

Ensimäisenä Jonnepäivänä lähdimme Ranuan eläinpuistoon. Rovaniemellä oli selkeä ilma mutta Ranualla taivas oli matalalla. Ilma ei kuitenkaan ollut kylmä, passeli ulkoiluilma.

Kylläpä oli riemuisaa seurata pienen miehen elämänsä ensimäistä eläintarhakäyntiä. Jo ensimäinen pysähdys sai riemuhuutoja. Saukot olivat vauhdissa. Automiehen riemua oli huomata saukon leluna oikea leikkiauto. Sitä se pyöritti vedessä vatsansa päällä Jonnen hihkuessa kannustuksiaan saukolle. Littahäntäinen majava omenineen huvitti myös ja seuraavan talon hiiriveitikat pysäyttivät meidät pitkäksi aikaa. Oli hauskaa seurata hiirien hyppelyä pöydällä leivän kimpussa tai kiipeilyä puussa.
Myyrän vilistely sammaleen seassa oli mukavaa seurattavaa.

Sitten saavuimme lintumetsään. Jonne on aina rakastanut pöllöjä, nyt niitä oli näköetäisyydellä. Iso huuhkaja oli upea, lapin pöllö, maakotka, kanahaukka ja monet muut pöllölajit tulivat tutuksi.
Korppi keskusteli vapaana olevan lajitoverinsa kanssa, tämä lenteli eläinhäkkien yläpuolella. Emme osanneet tulkata, mitä keskustelu koski, vapautta ja sen puutetta luultavasti.

Villisiat eivät haisseet yhtä paljon kuin tavallisesti, mutta kyllä ne silti tunnisti hajunkin perusteella. Isot siat söivät rauhassa, pieniä ei näkynyt. Kai ne oli viety jonnekin, keväällä kaiketi syntyy taas uusia pikkupossuja katsojien ihasteltavaksi.

Sitten olikin jo karhulinnake. Vain yksi karhu oli näkösällä, sekin taisi olla melko nuori. Olisiko vanhat vetäytyneet jo talvilevolle.
Mutta toisella puolella köllötteli vain yksi jääkarhu ja se tekikin niin perusteellisesti, että mummi luuli sen olevan hengetön. Muut vakuuttivat karhun vain olevan päikkäreillä.
Pakkanen oli tehnyt jo kantavan jään ja siihen jääkarhut tekivät tassunjälkiään ja raapivat kynsillään tosi hurjia naarmuja. Yhdellä kutitti takapäätään ja se hinkkasi sitä jäähän, sekös Jonia nauratti.

Sudet ja Ketut olivat sen verran kaukana, ettei pieni silmä saanut niistä paljoa iloa, mutta ilves ja ahma sen sijaan jo kiinnostivatkin.
Lenkki oli pitkä ja uupumus alkoi tuntua. Silti voimat tulivat hupsis-takaisin, kun esiin köpötteli herra hirvi. Se tykkäsi rapsuttavista katsojista, saimme kaikki koskea siihen. Hirveltä oli katkaistu sarvet, ilmeisesti siksi, ettei ne tarttuisi aitaan tai puihin- tai katsojiin.
Myskihärkä oli viimeinen katsottava ja nälkäinen porukka lähti syömään käristystä.

Jälkkäriksi Jonne kävi suklaakaupassa ostamassa vadelmatäytteisen suklaalevyn. Hän herätti kaupassa iloista huomiota hoputtaessaan mummia ja tätiä pois karkkikaupasta. Oli kuulemma ennenkuulumatonta siinä kaupassa, nimenomaan lapsen suusta. Vanhemmat niinkin hoputtavat, ei lapset. Mutta meidän Jonnelle riitti yksi suklaatilevy, josta autossa maisteltiin.
Uni yllätti pienen retkeläisen, eikä ihme. Lenkki oli kolmisen kilometriä ja uutta oli koettu paljon.

Seuraavat päivät menikin rauhallisemmissa merkeissä. Kävimme leikkipuistossa, pallomeressä, laskemassa Prisman Hesessä liukumäkeä ja tietysti Napapiirillä. Ukin kanssa poika kävi lentokentällä katsomassa koneita. Samalla reissulla hän sotki kaatuneella kaakaolla kahvion kangaspäällisen tuolin. Vaan haitanneeko se?

Torstaiaamuna kiirehdimme kirjastoon. Siellä oli Mini-kino ja Hupsis-veijarit naurattivat meitä ja muita aamuvirkkuja lapsia.

Yhden päivän teimme pipareita. Mummi käytti lapsityövoimaa häikäilemättä hyväkseen eikä lapsityövoima protestoinut ollenkaan. Päinvastoin. Kun mummi ehdotti leipomisen lopettamista, vaati lapsityövoima vielä yhtä taikinalevyä kaaviloituna eteensä ja hän paineli siitäkin upeita pupuja, puolikuita, tähtiä, sydämiä ja palapelin paloja. Hauskimpia olivat kuitenkin pikku enkelit, joista sai näppärästi pään poistamalla siilin.
Leipomapäivän lopuksi maistelimme tuotoksia. Jonnen mielestä lämmin pipari kylmän maidon kanssa on maailman parasta herkkua. Pitää paikkansa, sanoo mummikin.

Monena päivänä Jonne oli lääkärinä. Peni ja Mikivauva olivat usein sairaana. Siilin massu oli sekaisin ja pupun korvia särki tämän tästä. Pitihän niitä hoitaa. Crocksit olivat tallessa ja mummin varastoista löytyi entisiä romppeita. Ukki löysi Prismasta lääkärileikkiin lisää välineitä joten leikit saivat jännittäviä muotoja verenpainemittarin ja stetoskoopin kanssa. Eläimet paranivat hyvin, vaikka sairastuivatkin uudestaan tämän tästä. Ei hätiä mitiä, hyvä lääkäri oli paikalla ja apu löytyi.

Mainittakoon, että lääkärileikkiä ei voi leikkiä, jos ei ole Crockseja. Jonnen itsensä käydessä lääkärin vastaanotolla tällä oli ollut jalassaan juuri samanlaiset crocksit kuin pojalla itsellään. Siitä ilmeisesti johtuu, että niin pitää olla aina, joten mummi osti pojalle mummilacrocksit aivan tätä tiettyä leikkiä varten. Toki popoja pidetään sisäkenkinä muutenkin.

"Lääkärin" askeleet ovat myös pitkät ja hyvin määrätietoiset ja reseptitulostimen ääntä poika osaa myös matkia. Lääkärin luota ei lähdetä ilman isoa paperikasaa...siis tarkkaan on vastaanottoa seurattu.

Viikko kului nopeasti ja tuli aika lähteä kotikonnuille. Matkaliput ostettiin ja eväät pakattiin muitten tavaroiden kanssa. Mummi saatteli pienen vekkulinsa äidin ja isin hellään huomaan. Kävimme koko joukolla Taivaallisen Rauhan ravintolassa nauttimassa hyvän kiinalaisen aterian ja mummi hyppäsi parin perilläolotunnin jälkeen takaisin junaan matkustaen hiljentyneeseen kotiinsa.

Seuraavat päivät kuluivat mummilla pyykin pesuun, tavaroiden keräilyyn, muuhun siivoiluun ja hiljaisuuden kuunteluun. Viikko Jonnen kanssa antoi voimia kaamoksen kestoon. Kaipaus on taas suuri, mutta tiedän, kuinka joulun aikaan tulee pieni mies äiteineen ja taas on mummin kotona ääntä, vipinää, haleja ja hellyyttä. Jaksan odottaa, hyvää ei odota koskaan liian kauan.