PIENI ILTAKÄVELY

Päivä oli työntäyteinen. Mankeloin ison kasan lakanoita, pöytäliinoja ja pieniä liinoja, tabletteja, mitä ne nyt lienevätkään, joita kaivelin tuvan kaapeista ja laatikoista.
Seuraavaksi uudistin ikivanhoja ikkunaverhoja. Aitassa oli niitä paljon, mutta vuodet, hiiret ja kosteus oli tuhonnut suurimman (ja parhaimman) osan. Nailonisia valoverhoja voi sentään vielä käyttää, ja niistä yritin saada terassin, eteisen, saunan ja huussin ikkunoihin uutta ilmettä.

Päivän touhujen aikana sade oli tauonnut ja ilma tuoksui kesälle, raikkaalle ja houkutteli iltalenkille. Kameran kanssa sitten lähdin liikkeelle, ajatuksena koota näkymiä lempilenkkini varrelta.

Ensin piti ihastella kotinäkymää. Pihaan aikoinaan istutettu omenapuu oli kelvannut talviruuaksi jollekin nököhampaalle, joten sen tilalle on tuotu vuosi sitten uusi alku. Reippaasti tämä nuori puun alku oli saanut aikaseksi kaksi kaunista kukkaa. Jännää nähdä, pääsenkö maistamaan hedelmää.
Naapureiden puut helottivat valkoisena ja pihapensaat pursuvat kukkaa...kaunista.

Etuoven vieressä kasvaa saniaisia. Ovi on pohjoiseen päin, joten ei kai siinä mikään suuren valon kasvi viihtyisikään. Rakastan saniaisia...nappivalinta vuokranantajalta!!!


Lenkkireittini suuntautuu yleensä jokirantaan. Ainoa, mitä oikeastaan tosissani täällä kaipaan, on vesi. Virtaava, lainehtiva, liplattava, soliseva vesi. Suuren järven lapseksi syntyneenä veden ääreen kaipaus on joskus hyvin voimakas.
Tässä kunnassa toki löytyy vettä. Järviä on joka puolella, mutta ei ihan näkyvissä. En ole päässyt tutustumaan vielä oikeastaan minkään järven olemukseen, uimarantakin on puolen penikulman päässä. Tosin naapuri on kaivanut lammen saunansa viereen, mutta ei siitä ole minulle uimavedeksi. Tai no, katsotaan nyt.

Suuntaan taas askeleeni Tainionvirralle. Sen yli menee kapea riippusilta ja sillä sillalla seison, tuijotan virran mustaan (ruskeaan näin keväällä) veteen ja mietin omiani. Tai sitten ihailen rannan vehreyttä ja taloja, joita pilkahtelee puiden välistä. Ihana asuinpaikka!
En mene kuitenkaan sillan yli, vaikka siellä on mitä upeimmat lenkkimaastot. En nyt, polvi on ollut ärtyisä jo useamman päivän joten parempi pysyä ihmisten ilmoilla ja maantien läheisyydessä, jos polvi tekee kunnolla tenän.












Virran partaalla on kotipaikkakunnan ylpeys, Koskipään Kartano. Siinä on nykyään museo, mutta aikoinaan se hallitsi suurta osaapitäjästä. Pitäjän joka kulmilla oli kartanon torppareita, jotka tekivät kartanoon työpäiviä.

Kartanon pihapiiriä on laitettu kuntoon alkavaa matkailukautta varten. Pihan sorakin oli haravoitu niin kauniisti, etten viitsinyt lähteä kiiertelemään pihaa. Ihailin kukkivia hedelmäpuita. Syreenikin aloitteli kukintaansa ja outo kaihomieli täytti mielen. Mitähän kuuluu sille syreenille, jonka istutimme Jeesiönkujan varteen reilu 10 vuotta sitten. Komeaksi se ehti kasvaa ja tuotti niin monia ilon hetkiä. Se suojasi kuopuksen makuuhuoneen ikkunaa, ettei aurinko pääsisi paahtamaan isoikkunaista huonetta aivan pätsiksi.
Kenenkähän ikkunoita se nyt suojaa???




Kartanon pihapiiriin kuuluu kaikki se, mitä siihen aikaan oli tapana.
Vellikello!
Millaistahan oli työskennellä tuollaisen paikan keittiössä? Päivät olivat varmasti pitkiä...millainen lie ollut palkka?
Vai onko torpparin muijan pitänyt käydä tekemässä työpäiviä myös sisätiloissa?
Jaa-a, enpä kai ehkä kuitenkaan...
No joo.

Kartanon omisti aikoinaan Maila Talvion suku joka kai sitten lahjoitti Kartanon museoksi. Kartanossa on Maila Talvion työhuone, nimikkohuoneen sieltä on saanut myös Uuno Kailas, joka tosin synyi Heinolan maalaiskunnassa mutta on asunut tässä pitäjässä. Mika Waltari on kirjoittanut pääteoksiansa tämän kunnan piilopirtillä ja sen kunniaksi on saanut oman huoneensa hänkin. Kunhan museo ja kartanoalue avautuu yleisölle, taidan viettää ainakin yhden päivän tutustuen tämän seudun historiaan täällä.

Kartanon vieressä, riippusillan kupeessa, on vanha suojeluskuntatalo. En tiedä, missä käytössä se nykyään on, hoidetun näköinen ainakin.
Suloisena yksityiskohtana huomasin talon takana olevan puun, liekö omppupuu, joka kasvaa aivan seinässä kiinni. Pitemmän päälle tuo ratkaisu ei ole oikein hyvä, mutta mielikuvitustani viehätti ajatus syksyisestä aamusta, jolloin voisi avata ikkunan ja napata aamuherkun suoraan puusta.






Täällä puut ovat valtavasti suurempia kuin kylymässä pohojolassa. Kuljen yleensä nenä taivasta kohti ja ihailen puita. Kaikenlaisia, bongaan erikoisuuksia tai muuten mukavan näköisiä kasveja.
Kuusen oksa, jossa on käpyjä ja kukkia ja vuosikasvua, on uskomattoman viehättävä.


Siinä vieressä kaksi puuta yhteen kasvaneena vaiko aikoinaan saanut kaksihaaraisen latvan, mene ja tiedä, mutta "mun puu" se joka tapauksessa on. halusin sen mukaani kuvana.


Kävelyni tämänkertainen päätepaikka on vanhan kirkon rauniot. Kirkko on viety Pertunmaalle, jossa se toimii edelleenkin. Kunnan uusi kirkko on keskellä kylää, upea...
ja oman tarinansa arvoinen.

Seison tuokion kirkon paikalla. Muistopatsas kaikessa koruttomuudessaan tuo mieleen herkät ajatukset. Kirkon ääriviivat on merkitty kivin ja paikka on hoidetun näköinen. Ahomansikan pienet, herkät kukat kivien välissä viestittävät Luojan suuruudesta ja Hänen luomistyönsä voimasta. Suuren suuri kuusi ja pikkuinen kukkanen...ja ihminen tuhoamassa ymmärtämyyttään ja itsekkyyttään kaikkea, mikä elää...







Käännyn hiljakseen kotiin päin. Polvi kesti kuin kestikin kävelyn, varsinkin, kun malttaa asetella jalkansa suurin piirtein oikeaan asentoon kun sen laskee maahan. Ei toki sentään tarvitse joka askelta miettiä, mutta ei auta kuitenkaan liian rennoksi heittäytyä.







Tuttu tienviitta kertoo, ettei tästä ole kotiin enää pitkä matka.

Ihailen talojen pihoja: kuinka rehevää täällä onkaan. Kesäkuu ei ole vielä edes alkanut ja pihat ovat jo täydessä kukassa. Nurmikkoja leikataan, joka puolelta kuuluu koneen säksätys.

Joskus kaipaan Lappiin. Kyllä sen voin myöntää. Ei niin, että katuisin muuttamistani. Täällä on hyvä ja elämäni hyvässä oortringissa. Elettyä elämää ei kuitenkaan voi jättää samalla tavoin kuin jonkun tavaran tai talon.

Ajattelen suurella lämmöllä ja rakkaudella kaikkia läheisiä siellä pohjoisessa. Kesäpaikkaa...Inarin järveä...Ivalojokea....ja