VAPPUJA

Tänään, Vapun päivänä, rauhoituin muistelemaan menneitä vappuja. Onhan noita ehtinyt olla vaikka vähemmän niitä on tullut juhlittua. Mikään aatteen värittämä ihminen en ole, joten sen sortin vaput ovat jääneet vähemmälle seuraamiselle.

Ihan varhaisemmassa lapsuudessa en muista vapun olleen mitään erikoista. Lähinnä se oli ihmisen nimenä tuttu, äidillä oli ollut Vappu-täti, jota hän usein muisteli. Serkkuni sai hänen muistokseen toisen nimen Valpuri, joten se oli siinä eikä sitä juhlittu.

Kymmenen vuoden korvissa tajusin sen olevan jotain hauskaa. Talven vielä hallitessa maailmaa alkoivat ensimäiset innokkaat supinat. Ystäväni Kerttu, joka asui koululla, valisti minua, että vappuisin on suuret juhlat, mutta sinne ei saa lapset mennä. Hän menee kumminkin, sillä hänen isänsä oli koulun talkkari ja heidän perheensä koti on koulurakennuksessa, hänpä kurkkii oven raosta. Kerttu kertoi hienoista hatuista ja upeista näytelmistä, mitä sieltä näkyi. Kaikki aikuiset ovat niin hienoina ja siellä laulettiin paljon ja piirileikkejäkin mentiin. Ne aikuiset, minun tuntemat naapurit, miehetkin. Ja ihan piirileikkejä!

Samaan aikaan ymmärsin, että oli myös toisenlainen vappu, jolloin marssittiin. Se oli tärkeää, valisti minua taas naapurin tytöt. Marssimaan mentiin Ivaloon, siellä kannettiin isoja lippuja ja sillä tavalla saatiin aikaan hyviä asioita.

Siis vappuhan oli ihmeellinen juhla.
Se vappu tuli ja meni, simaa kai äiti laittoi ja oli ehkä munkkejakin. Juhlista en nähnyt enkä kuullut mitään, enhän asunut koululla ja Ivaloon oli pitkä matka, 10 km. Siellä marssi kuka marssi, itse juoksin talven alta paljastuneella "suvimaalla" ja kiipeilin vaaroilla. Niitähän kotikylässäni riitti.

Vartuttuani tajusin vapun tärkeyden juuri meidän kylälle.
Kylässä oli Opettaja, tullut sinne jo parikymppisenä vasta valmistuneena neitosena ja oli minun kouluaikanani jo harmaahapsinen mumma. Kuuluin tämän Opettajan viimeiseen viljelyssarkaan, hän jäi eläkkeelle 1960. Hän, Opettaja, oli lanseerannut koulun päättäneet oppilaat perustamaan kerhon, joka kokoontuisi ainakin joulun aikaan ja vappuna. Kerho toimi vireästi ja innokkaiden opettajien johdolla he valmistivat suuritöisiä näytelmiä joita kiersivät esittämässä pitäjälläkin.
Opettaja tunsi oppilaansa ja löysi heistä parhaat puolet esiin, joten esitykset olivat kuulemma olleet hyvinkin vertailun kestäviä vaikka minkä kiertävän ammatti-esityksen kanssa.

Ehdin minäkin olla muutaman KEOS-juhlan mukana, ennenkun seura lopetti toimintansa.

Juhlia suunnittelemassa oli työryhmä, joka valitsi näytelmän sekä muut ohjelmat. Tarjottava oli aina sama, sima ja munkit. Joulun juhlassa syötiin "griisgryynpuuroa", kuten Satakunnasta kotoisin oleva Opettaja sanoi.
Mutta juhlat vaativat paljon muuta työtä: koristeet ja hatut ja ennekaikkea näytelmä.
Hatut olivat tärkeitä. Niiden laatimiseen ja toteuttamiseen saatiin kulumaan useampi ilta. Tuloksena oli upeita kukkahattuja, liehukehattuja, kiinalaishattuja, baskereita, lippalakkeja...mielikuvitus ja joukossa työskentely sai hurjia tuloksia. Hatut tehtiin pahvista, silkki-ja kreppipaperista, karamellipapereista, lehtileikkeistä, napeista, vanhoista helmistä ym. ja ne myytiin juhlien alkajaisiksi, kuin pääsylipuiksi.

Kaikilla oli jotain päässään, kiinni kuminauhoilla, lettinauhoilla, pinneillä ja ties millä. Naamioitakin oli, koristeltuna saatavissa olevin aineksin. Rahaa ei tarvikkeisiin juurikaan käytetty, vaan jokainen keräsi pitkin talvea kiiltäviä ja kauniita tarvikkeita kotikätköihin, jotka sitten työstettiin vappurekvisiittaan.

Sali koristeltiin kukkasin, valmistettu paperista tietysti. Joku oli joskus maalannut upeita lavasteita isoille pahveille ja oli koivujakin kannettu veteen lehtimään, joten juhlasali oli aina näkemisen arvoinen.

Aluksi laulettiin jotain keväistä, oli pieniä, hauskoja puheita, laulua yhdessä ja erikseen, pikku esityksiä, joita nykyään kutsutaan sketseiksi, runoja ja muuta. Väliajan koittaessa arvottiin parit ja hienosti käsikynkässä mentiin maistelemaan vappuherkkuja.
Näytelmä esitettiin herkkuhetken jälkeen innokkaalle yleisölle ja sitten pistettiin porukalla penkit kasaan ja alkoi illan odotettu hetki, piirileikit.

Tanssimista kylän harras uskovien joukko piti syntinä, mutta Opettajan ansiosta piirileikit eivät yltäneet syntiin asti, vaan niitä sai leikkiä vapaasti. Sukuni on tunnetusti kovaääistä laulajasakkia ja niinpä koulun salissa kaikuivat "Saaristolasipolskat", "Matalan torpan ballaadit", "Tammerkosken sillat" ja muut. Oli riemukasta katsella, kuinka arkisin niin totiset emännät ja isännät menivät käsikynkässä ja pyörähtelivät taidokkaasti. Heillä oli siihen jo monivuotinen rutiini, sillä vappujuhlia oli ilmeisesti vietetty vuosikymmenet, ehkä niin kauan kuin Opettaja oli kylään tullut, en tiedä varmasti.

Opettajalla oli niin suuri auktoriteetti kylässä, että viinaksia ei juhlissa kukaan mielikuvituksessakaan viljellyt. Opettaja puuttui kyllä epäkohtiin eikä jättänyt huomauttamatta, jos huomasi jotakin epämääräistä jonkun askelluksessa. Olipa hän nuhdellut jotakin liian punaisesta kravatistakin, joka sinänsä oli tietysti jo liiallisuutta, mutta se Opettaja nyt oli sellainen.

Vappujuhlien perinne katkesi vähitellen, kun Opettaja väistyi. Niin kauan, kun hän eläkemökissään asusti, juhlia järjestettiin. Itsekin muistan olleeni pari kertaan pyörittelemässä munkkeja ja touhuamassa muutenkin mukana. Piirileikkejä rakastin ja jos joskus saisin vielä kerran tanssia lempileikkini Saaristolaispolkan, olisin onnesta ymmyrkäsenä.

Juhlien loppumisen toinen syy oli tuo kavala käärme, politiikka, joka nosti 60-luvulla päätään. Kotikyläni tunnettiin jo vanhastaan vasemmistolaisena kolkkana, mutta siitä huolimatta asukkaat touhusivat yhdessä innolla koulun vappujuhlien mukana. Nyt kylään muutti muualta ihmisiä, jotka eivät moista ymmärtäneet ja saivat joukkonsa hyvinkin äkkiä ruotuun. Omat veljeni ovat siitä hyviä esimerkkejä. Aikoinaan he olivat vappujuhlien kantavia voimia, mutta viimein hekin leimasivat koulun juhlat "porvarien hapatukseksi".
Kylään alettiin rakentaa talkoilla työväentaloa, itsekin joskus mukana häärien, enää ei välitetty kylän yhtenäisyydestä, selvä kahtiajako oli tullut.

Itse muutin niihin aikoihin kylästä pois, joten en kokenut jääväni mistään paitsi. Kai ne KEOS-juhlat olivat muutenkin Opettajan juhlat, hänen suunnittelemansa ja hänen ehdoillaan toteutettu.
Vappujuhlat lopetettiin aina "Vanha merimies muistelee"-lauluun, Opettajan toivomuksesta. Opettaja istui kyyneleet silmissä kuunnellen sitä ja vieläkin, 40 vuoden jälkeen, en voi laulaa tai kuunnella tätä laulua muistamatta Opettajaa. Usein tulee kyynel omaankin silmääni. Se laulu kuuluu erottamattomasti nuoruuteeni.

Aikuisena, perheellisenä, en ole luonut perheelleni omia vapputraditioita. Sima ja munkit, ilmapallot ja serpentiinit, siinäpä sitä vappua sen kun ihminen tarvitsee. Vappujuhlia emme ole harrastaneet, emme marssia, emme vappulounaita. Vappu on Työn Päivä, sanoin kerran pestessäni ikkunoita.

Tänä vappuna kävin aamutuimaan Lordi-aukiolla kuuntelemassa mieskuoron kevätlauluja ja VPK:n puhaltamaa kevätmusiikkia. Aurinko paistoi ja lämmitti selkää mutta ilma oli vielä kylmää yöpakkasen jäljiltä. Istuin rekituolissa ja nautin keväästä. Niin, ja palelin.
Siinä tämän vuoden vappuriehani, alkoikohan siitä uusi perinne.