Muistopuhe Miele-rouvalle!

Mammalla oli käymässä vieraita ja kuinka ollakaan, keskustelu kääntyi kodinkoneisiin. Vieraani päätteli, että olin hankkinut uuden pyykkärin itselleni muuton aikana, kone vaikutti kuulemma aivan uutukaiselta. No, kutakuinkin uusihan se onkin, mutta ei suinkaan muuton vuoksi, vaan siksi, että entinen pesuri sanoi itsensä irti palveluksestani melko rajulla tavalla.

Vieraani ei meinannut uskoa, että kone voi noin vain räjähtää, mutta onneksi oli valokuvia todistusaineistona.
Tapaus on kuulemma sen verran ainutlaatuinen, että se ansaitsee tulla ikuistetuksi. (ainakin siksi aikaa kun se tässä koneella pysyy)

Olihan se vanha, vuonna 1990 ostettu. Oli se saanut myös matkustaa, yksin laskien 5 muuttoa, siis ei sitä mitenkään pumpulissa oltu säilytetty. Töitä se joutui tekemään lujasti, mutta uskollisesti se pyöritti 4-6 henkisen perheen (koira laskettuna mukaan, pahin sotkija kun oli) likavaatteet. Ainakin 4 koneellista viikossa, römpsyaikana tiheämminkin.

Paikallinen koneenkorjaaja oli käynyt moikkaamassa sitä muutaman kerran. Joitakin vimpaimia oli vaihdettu uusiksi, mutta pahemmin nikottelematta Miele-rouva hommansa hoiti. Olen laiska nukkasihdin putsaaja ja se aiheutti meille molemmille ongelmia, jotka ratkesivat, kun lankesin polvilleni koneen eteen ja nöyrryin nyppimään nukat ja hiuspinnit sekä muutamat kolikot, joskus hakaneulankin sihdistä. Sen jälkeen yhteistyö sujui taas mitäkuinkin saumattomasti.

Kesällä -08, heinäkuun alkupäivinä, olin taas lastannut koneellisen kirjopyykkiä ja lähdin katsomaan, joko pääsisin puhtaiden vaatteiden kera pyykkinarulle. Hämmästyksekseni huomasin jo takkahuoneen ovelta, että jotakin oli tapahtunut; lattialla oli muutama vaalea muovinpala. Pesuhuoneessa odotti yllätys: koneen kansi retkotti puolittain auki, alaluukku oli raollaan ja muovin sirpaleita oli pitkin lattiaa. Pesurumpu oli epäilyttävän vinossa, ei ollenkaan normaalia. Haistelin tietysti ilmaa, lievä kuminkatku oli havaittavissa. Nykäisin nopeasti pistokkeen seinästä ja lähdin hakemaan yleisöä katsomaan tuhoja.

Sain pari kappaletta ihmettelijöitä paikalle ja oitis aloimme tuumia, mitä oli tapahtunut, mitä koneessa oli, miten ne saa sieltä pois ja kuka korvaa vahingot.
No, meillähän on hyvä kotivakuutus, tuumin ja juoksin hakemaan kameran tarkoituksena ikuistaa hävityksen kauhistus ja esitellä kuvat sitten vakuutusfirman edustajille. Kävikö luottokodinkorjaaja paikalla, en muista, mutta ainakin soitin hänelle ja hän neuvoi avaamaan koneen vaikka rälläkällä. Missään nimessä koneesta ei tulisi enää käyttökalua, senhän toki itsekin olin jo ymmärtänyt.

Mistä rälläkkä? Mikä se on, kyselin minä, mutten saanut sellaista vastausta, että olisin täysin ymmärtänyt. Äänekäs se ainakin oli nimestä päätellen. Miehet lähtivät rälläkän metsästykseen ja saivatkin sellaisen lainaan betonitehtaalta.

Miehet käärivät hihansa, sylkäisivät kouraansa (huom.kuvaannollisesti) ja kantoivat konevanhuksen pihalle. Sitten alkoi operaatio "koneen aukaisu"

Ensin he kokeilivat lempeitä keinoja. Rälläkästä tulee kuulemma metallinmurusia, se olisi viimeinen konsti. Puukoilla, vasaroilla, taltoilla ja muilla sellaisilla konetta naputeltiin, mutta kovin työläältä se tuntui. Miehet lähtivät hakemaan sorkkarautaa ja minä aloin tajuta, että tästä operaatiosta puhutaan vielä. Asialla oli kaksi huuliveikkoa, jotka käyttävät sanansäilää toistensa kanssa puhuessa eikä siitä puheesta ironiakaan puutu.

Sorkkarauta löytyi, ja konemiesten ilmeet alkoivat kiristyä, sillä Miele-rouva piti pintansa. Se ei niin vain suostunut kaikkien sällien avattavaksi.
Apuun haettiin autotallista petkele ja kärsivällisesti naputtaen, vuoroin kirosanoja suoltaen ja sorkkaraudan kanssa uurastaen koneen rumpu antoi kun antoikin periksi.

Käsivarret haavoilla, sääskenpuremia iho täynnään konemiehet saivat pyykin koneesta ulos. Vauriot olivat vähäiset. Mamman 10 vuotta vanha yöpaita oli saanut muutamia reikiä, samoin paria viikkoa aikaisemmin Lontoosta ostettu, alennusmyynnissä 5 euroa maksanut paita, jossa oli pari pientä reikää. Muuten vaatteet olivat uutta pesua ja kuivausta vailla kunnossa.

Kone sen sijaan oli pantu palasiksi. Miehet ovat tehokkaita, ikuisia pikkupoikia. Sitä katsotaan, mitä koneen sisällä on, kun kerrankin pääsee luvan perästä hajoittamaan jotakin masiinaa. Palaset kerättiin siistiin pinoon ja vietiin myöhemmin kodinkoneiden hautaumaalle, missä se sitten lieneekin.

Jaa, mitä vakuutus korvasi? Arvaahan sen. Omavastuu miinus 5% joka vuodesta tekee + -0.

Seuraavana päivänä marssimme konekauppaan. Tiskikonetta ilman Mamma pärjää kyllä (no, jonkin aikaa) mutta nyrkkipyykille en enää tässä iässä suostu.

Taloon tuli uusi masiina joka myöhemmin muutti kanssani tänne ja palvelee nyt nöyrästi mamman yhdistetyssä vessa-kylpyhuone-pyykkitilassa. Samaa persoonallisuutta siinä ei ole, kuin Miele-rouvassa, jota piti usein teititellä, että se suostuisi pyörttämään pyykkieriä.

Tai kukaties tämä uusi Mr Pesukarhu näyttää vielä joskus kyntensä. Ans kattoo mutta se on toisen tarinan paikka.