Mummin virka pistää mummin töppösiin vipinää

Heinäkuun alussa vietin viikon tyttäreni luona. Matkaa sinne on sen verran, ettei siellä joka viikonloppuna pistäydy. Nykyään, kun on eläkealennukset rautateille, on matkanteko hieman edullisempaa, halpaa ei kuitenkaan, näillä eläkkeillä.

Poika oli taas kasvanut, hän on todella pitkä pikkumies. On metkaa katsella, kuinka hän on selkäpuolelta katsottuna niin miehen vartaloinen. Olkapäät ovat leveät vaikka herra itse on hoikkaa mallia. Kengän numero on 28, joten jalkapuolestakin hän on kasvanut. Lenkkarit eivät kuitenkaan kerkiä jäämään pieneksi, sillä alkukesästä ostetut kengät olivat jo varpaista auki. Mopolla ajelu (potkuvoimalla) kuluttaa tossunnokkia kummasti samoin kuin housunpolvet ovat auki tai hiutina hiekkalaatikkoleikkien jälkeen. Mummin ostamat croksit (tai neljän euron jäljitelmät) tulivat hyvään tarpeeseen. Onneksi äiti on töissä kirpparilla joten sieltä hän voi hankkia täydennystä. Sen huomion hän on tehnyt, ettei tuota kokoa vaatteita tai kenkiä tule juurikaan myyntiin, on se sen verran vaatteita kuluttava ikäkausi tuo 3-5 vuotiaana olo.

Mummilla oli nyt oikea tehtäväkin. Äiti oli viikonloppuja työssä ja isi omilla retkillään, päiväkoti taas viikonloput kiinni joten hoitaja kotiin oli hyvä ratkaisu. Kyllä mummi siinä yritti vähän touhuta muutakin, sillä arkipäivisin poika kuskattiin hoitoon jo aivan siitä syystä, että siellä on kavereita jotka jaksavat leikkiä kauemmin kuin raihnainen mummiparka. Iltaisin mummille riitti touhua riittävästi sillä tämä herra on liikkuvaista lajia. Loppuviikosta mummi opetteli reitin päiväkotiin ja haki herran sieltä vähän aikaisemmin.

Ja me retkeilimme ja tutustuimme pojan kotikaupunkiin. Löysimme pienen ja hauskan Myllykahvilan aivan kaupungin keskustasta. Se on myllymuseo, siellä oli kaikenlaisia vanhoja vempaimia, oli myllypuro ja pieniä putouksia jotka innostivat pienen miehen mielikuvitusta. Ympäristö oli laitettu siististi, rantaan oli istutettu kauniita kasveja, oli penkkejä ja napakka aita, jossa oli hyvä koetella voimiaan. Kun ilma sattui olemaan kaunis ja lämmin, oli retki oikein onnistunut ja se kruunattiin jätskillä. Kotiin veimme vielä jälkkäriksi mansikoita, siis illastakin tuli oikein herkullinen.

Yhtenä iltapäivänä me yllätimme äitsykän omatekemillä sämpylöillä. Niitten leipomiseen poika onkin saanut runsaasti harjoitusta, sillä kotona ollessaan hän leipoi niitä usein äitinsä kanssa. Kyllä hänellä on aivan oikeat leipurin otteet ja kun uuni oli tehnyt tehtävänsä, komeili pöydällä komea satsi kullankeltaisia palleroita. Seuraavana päivänä söimme hampurilaisia- taatusti ei mitään roskaruokaa, vaan itse tehtyjä rouheisia sämpylöitä, itse tehtyjä lihaisia pihvejä, kevytjuustoa, raikasta salaattia ilman kastikkeita ja vain mummi pani kurkkusalaattia, muut halusivat tuoretta kurkkua. Jälkkärimansikat takasivat, että ateria oli herkkua alusta loppuun.

Kaikkina kuivina päivina pelasimme potkupalloa ja nurmikkopalloa, kävimme katselemassa läheisen pururadan reunamilta, löytyisikö mustikoita ja aina niitä löytyi suuhun saakka.

Sitten pikkumies oli viikon mummin vieraana. Toki Pojan hoitoon osallistui niin Ukki kuin Tätikin. Vilkas vesseli pitikin suvun liikkeessä koko viikon ja kaikki taisimme nauttia siitä viikosta. Aina silloin tällöin Poika sanoi kuin ilmoitusluontoisena asiana, että hänellä oli äitiä ikävä, mutta teki sen kyyneleittä ja sen enempää murehtimatta. Kyllä hän tiesi, että kotiin pääsee, kun haluaa. Kuudennen mummilapäivän iltana hän ilmoitti, että nyt hän haluaa kotiin, ja seuraavana päivänä mummi sitten saattelikin pikkuherran kotinurkilleen.

Viikko vierähti nopeasti. Aurinko paistoi koko ajan, Lappi näytti parastaan. Me kiertelimme kaupungin leikkipuistoja, teimme retkiä lähilaavuille, katsastimme pari uimarantaa, istuimme kaupungilla syömässä tötteröjäätelöä, Poika riemutteli Tapsan Tapulin isossa pallomeressä ja mummin pihassa pelattiin palloa. Pallon perässä juoksu taitaa olla Pojan lempiharrastus parhaasta päästä ja hän peittosi niin tätinsä kuin mumminsakin. Mummin naapurina asuu yksi kaupungin (ja Ropsin) parhaista valmentajista, nyt eläkkeellä oleva iäkäs herra, ja häneltä mummi tiedusteli, josko Pojassa olisi ainesta. Vastauksena oli hyväntuulinen nauru ja toteamus, että ainakin sivurajaheitto onnistuu erinomaisesti.

Uimaan ihan umpisukkeloon emme halunneet, mutta rannalla kahlailu ja pikku kalojen jahtaaminen oli hauskaa. Poika sairasti juhannuksen tienoilla pahan korvatulehduksen, joten rantaelämä oli jäänyt hieman vähiin. Toivottavasti uimahalli tulee kotipaikkakunnalla tutuksi, täällä aion tutustuttaa tulevaisuudessa meidät molemmat kaupungin uimalaan, Vesihiiteen.

Seuraavaan, syksyllä tapahtuvaan mummilaviikkoon on tarkoitus mahduttaa Ranuan eläinpuistossa käynti. Se oli tarkoitus toteuttaa jo nyt, mutta järkeilimme, että hellepäivinä eläimet ovat laiskoja liikkumaan eikä niitä aitauksista silloin huomaa. Toki itsellekin kuumat päivät ovat ikäviä autossa istumiseen. Eikä kaikkea kannata lyhyessä ajassa tehdä, mukavampi nauttia pienistäkin asioista rauhassa. Jos Luoja suo ja elonpäiviä riittää, on meillä mahdollisuus vielä vaikka mihin.

Niin, nyt Pikkumies on kotonaan ja mummi on viettänyt kunnollisen rokulipäivän pesten pyykkiä ja keräten tavaroita talteen seuraavaa vierailua varten. Olen nukkunut pitkät päikkärit, olen katsonut Miss Marplen, toinen odottaa vuoroaan, olen nauttinut hiljaisuudesta.

Kuopuskulta lähti ystävänsä kanssa Skotlantiin sarjakuvapäiville, josta normaali minä olisi todella huolissaan. He lähtivät minimaalisella budjetilla epämääräisin suunnitelmin, mutta yllättäen huomaankin osaavani jättää heidät Herran haltuun. Ei heidän reissunsa onnistu yhtään sen paremmin, vaikka minä pureskelisin täällä kynteni verille ja valvoisin yöt nähden mörköjä ja uhkia kaikkialla. Tiedän, että niitä on, mutta ei niitä murehtimalla estä, täältä asti ainakaan.

Tässä on pakko opetella luottamaan siihen, että aikuiset ihmiset (vaikka ovatkin minun lapsiani) osaavat hoitaa asiansa ja että turha murheen kantaminen on kaikille osapuolille vain rasitus. Asioilla on tapana järjestyä, oli kysymys opiskelusta, työasioista tai parisuhteesta. Ja jokaisen on saatava vuorollaan hakata päätänsä seinään, ei toisten virheistä opi, omistaan ehkä, tai sitten ei. Elämä nyt vain sattuu olemaan tällaista, en minä tätä ole keksinyt enkä elämääni suunnitellut näin menevän.

Mutta on elämä antanut minulle ainakin yhden lottovoiton, kultakimpaleen, ja hän on tämä Pikkumies, täynnä naurua, onnea, hyvää tuulta ja rakkautta.