KOTIKAUPUNKINI, osa 1.

Olen nyt asuskellut tätä kaupunkia vajaan vuoden. Alusta asti olen tuntenut tulleeni kotiin. 32 vuotta edellisessä kotikunnassani tuntuu nyt kuin unelta, josta oli jo aika herätä. Toki siihen aikaan kuuluu hyviäkin hetkiä, mutta nyt tuntuu hengittäminenkin helpommalta. Toki siihen vaikuttaa myös astmalääkitys, jonka sain reilu vuosi sitten ja useiden kokeilujen jäkeen löytyi vihdoin lääke, joka ei tee huonoa oloa, vaikka kukkaroon tekeekin melkoisen loven, kaikista korvauksista huolimatta.

Olen nyt kuljeksinut kameran kanssa ja harjoitellut kuvien näppimistä. Mistään valokuvauksesta en puhu mitään, kunhan harjoittelen. Tuolla matolaatikolla ei kyllä saakaan mitään mestariotosta, sen tiedän. Kunhan kuvaan "leikisti", tulee lähdettyä lenkille ja kuljettua jonkinmoisia matkojakin kuvakulmia hakemassa. Aika kuluu, tulee ulkoiltua, saa muistoja, joita sitten vanhana voi katsella ja miettiä, mistähän tämäkin tuli napsastua. Ehkäpä saa jonkun kanssa pienen kinankin aikaseksi, että onko se nyt Lapinkävijäntien päästä otettu vai perätikö Savotantieltä...

Ehdoton lempipaikkani on Kirkkolampi. Kymmenkunta vuotta sitten siihen perustettiin puisto, johon on istutettu sellaisiakin kasveja, jotka eivät perinteisesti menesty näin pohjoisessa. Lisäksi siellä kasvaa niitä takuuvarmoja puita ja pensaita, joten lampea kiertävä, reilun kilometrin mittainen polku on kaunis kulkupaikka mihin vuodenaikaan tahansa. Kirkkolampi on lähellä kaupungin keskustaa, aivan kirkon vieressä, joten sinne jaksaa helposti mennä. Penkkejä on sijoitettu moneen paikkaan, jalkojaan ja silmiään voi lepuuttaa aina tarpeen tullen. Oma lempipenkkini on suihkulähteitten kohdalla, johon ilta-aurinko luo lempeitä säteitään. Veden solina rauhoittaa, mieli lepää.
Suihkulähteet ovat tarpeen veden kierron kannalta, muuten matala lampi rehevöityisi hyvin nopeasti.

Lammen keskellä on pikkuinen saari jonka rantamilla elelee muutama vesilintuemo poikueineen. En ala nimeämään niitä, sillä takuuvarmana en tunne muita vesilintuja kuin kuikan eikä niitä sentään meidän Kirkkolammella näy.
Läheisen Harjulammen rannalla elää suurempia lintuyhdyskuntia, lokkeja aivan maanvaivaksi asti. Joskus käyn myös siellä, kiipeänpä lokin läiskiä täynnä olevaan piskuiseen lintutorniinkin. Lokit eivät kuitenkaan innosta mieltä, ne roikaleet saavat ärtymyssuoneni tykyttämään, joten mieluummin katselen viereisen lammen kasveja.

Kirkonjyrhämä on toinen lempipaikoistani. Se on aivan Kirkkolammen vieressä, suora jatkumo lampea kiertävälle polulle, joten se kuuluu tavalliseen lenkkiini.
Polku kiertää Vanhan Keskussairaalan, nykyisen terveyskeskuksen rantaa. Niemessä on ollut ilmeisesti lääkäreiden asuintaloja ja heillä on nähtävästi ollut viehättäviä pihoja, sillä puistossa kasvaa villitilassa reheviä kasveja. Seisahdan usein tämän puun alle miettien, onkohan sekin sotavammainen. Sairaalaa pommitettiin sodan aikana ja siinä kuoli useita ihmisiä.

Kaupungilla ei näköjään ole varaa pitää niemeä siistinä, se on suurelta osin pelkkää ryteikköä. Siihen suunnitellaan ilmeisesti jotain upeaa rikkaitten asuinaluetta, sillä olen kuullut suunnitelmista jonka mukaan terveyskeskus siirretään Keskussairaalan viereen ja vanhan sairaalan purkusuunnitelmia on väläytelty samassa yhteydessä. Sääli sääli, siihen taloon liittyy minullakin paljon muistoja. Olen synnyttänyt siellä molemmat tyttäreni, siellä on leikattu umpilisäke ja tehty suuri gynekologinen operaatio, jolloin jouduin köllöttelemään sairaalan suojissa 10 päivää, vappu ja äitienpäivän mukaan lukien.

Jyrhämänrantaa kulkiessa tullaan Rautatiesillan kupeeseen, jossa on penkki sopivasti juuri minua varten. Usein istahdan siihen ja katselen Kemijokea, seuraan sillalla kulkevia autoja ja joskus harvoin voi bongata myös junan, joka hitaasti kolistelee sillan ylärataa. Junaliikenne on hiipumaan päin, enää yksi matkustajajuna käy päivittäin Kemijärvellä ja sekin suuren kansalaistaistelun jälkeen. Tukkijunia siitä joskus rymisee, tämän laman myötä harvenevaan tahtiin niitäkin. Kemijärven tehtaiden alasajo näkyy rautateilläkin.

Sillan kupeessa, joen vastarannalla on Ounaskosken leirintäalue sekä kaupungin uimaranta. Leirintäaluettakin grynderit himoitsevat valtaansa, mutta toivottavasti alue pysyy matkailuväen käytössä. Harvoin voi telttailija asua noin lähellä kaupungin keskustaa, upealla paikalla. Provisioita en matkailumainoksesta saa, mutta suosittelen aluetta kaikille kulkijoille.

Rautatiesillan takana näkyy Jätkänkynttiläsilta, joka on aivan ihastuttava. Sulan veden aikana, pimeällä, valot heijastuvat upeasti veteen ja huipulla palaa "ikuinen tuli". Kaupunkimerkki sekin eikä yhtään paha.

Sillankorvasta nousen "ylös" kadulle ja kävelen Rauhankatua, ylitän rautatien ja tulen yhteen rakkaaseen paikkaan, kirjastoon. Alvar Aallon työpöydällä piirretty, muistelen. Sen vieressä komeilee Alvar Aallon toinen upeista luomuksista, Lappia-talo, joka on lähinnä teatteri, mutta tiloja käyttää kyllä muutkin. Talon päädyssä on radioväki työssään.

Kirjaston ohi kulkiessani tulenkin jo kotikadulleni, jota betoniporot vartioivat. Minusta ne ovat söpöjä enkä ymmärrä paikkakuntalaisia, jotka tekstaripalstoilla taivastelevat niitä. Parempia porot ovat kuin porsaat, ainakin nämä.
Rovaniemen katukartta on poronsarven muotoinen, joten oudompi voi mennä ymmälleen etsiessään tiettyä osoitetta. Onneksi kotikatuni on lähes suora, se halkoo kaupunkia ns. pituussuunnassa ja on siinä mielessä yksi pääkaduista.

On onni asua talossa, jonka alakerrassa on mahdollisesti kaupungin paras ja halvin pitseria. Ainakin meidän perheen testiraati on sitä mieltä. Paha vaan, kun pitsoissa on sitä kalorivitamiinia turhan paljon, joten pitseriassa pitää käydä ikäänkuin itseltään salaa. Sekin on hyvä, ettei sieltä saa väkeviä juomia, rauha pysyy kulmilla.

Joskus kävelyreittini suuntautuu mäelle, Korkalovaaraan päin. En toki jaksaisi Korkalovaaraan asti mennä, mutta mukava on kuljeskella Teerikadun alueella, katsella kauniita pihoja ja miettiä, missähän uutisvuotoystävämme Jari Tervon romaanien henkilöt ovat mahtaneet majailla. Siellä täällä on pieniä puistoplänttejä joissa on penkki tai kaksi, jossa voi istahtaa ja katsella ympärilleen.

Viimeksi kiertelin Ratantauksessa. Alueen nimi viehättää ja ensi alkuun ihmettelin, miksi sitä kutsutaan ratantaukseksi, kun rataa ei ole mailla halmeilla vaan kaukana kummun takana. Käynti Arktikumissa valotti tilannetta. Siellä on kohokartta Rovaniemen kauppalasta ennen sotia ja sodan jälkeen. Ennen sotaa paikalla oli iso saha ja rautatie oli vedetty sinne, luonnollisesti. Sodan lopuksi asevelitoverit viimeiseksi hyväksi työkseen tuikkasivat koko kauppalan tuleen ja siinä meni sahakin kaiken muun ohella. Sodan jälkeen rataa ei enää vedetty entiselle paikalleen, saha-aluettakaan ei ollut. Onneksi nimi sentään säilyi ja vielä niin ihanassa rovaniemiläisessä muodossa, Ratantaus. Ihanaa! Arktikum on tällä alueella, Ounasjoen rannalla, tämä kaikille tiedoksi.

Viimeinen kaupungin hankkima "ihme" ei ole mielestäni seudun koristus, mutta jotakin viehättävää siinä silti on. Usein seisoskelen 4-tien ylittävällä kevyen liikenteen sillalla ja katselen liikennettä, joka virtaa tietä pitkin. Vieressä on kauppakeskus, joka on rakennettu tien päälle ja kaupunkiin on saatu täten oikea tunneli. Voi kuvitella, kuinka asukkaat jupisevat tästä(kin), mutta mielestäni siinä on edes yritystä. Aivan turistienkin vuoksi keskustassa pitää olla läjäpäin kaikenlaista houkutinta, sillä kaipa nykyihmisille shoppaileminen on sitä oikeaa elämää. Ja kun kaikki keskittyy yhteen paikkaan, on muualla sitten enemmän tilaa olla ja hengittää. Ei kenenkään ole välttämätön pakko mennä kauppakeskukseen, on niitä pikku myymälöitä sentään vielä muualla. Itse kuljeskelen mielelläni hyvin ilmastoiduilla kauppakäytävillä ja vain katselen. Jos hyvin käy, törmää siellä tuttuihin joten sosiaalisia suhteitakin tulee samalla hoidettua.

Omasta koti-ikkunasta näkyy Ounasvaara. Sekin on gryndereitten himotuslistalla korkealla. Kamalaa, jos tuohon tulisi kerrostaloja! Tietysti asuntoja tarvitaan ja lähelle kaupunkia, ymmärrän sen. Maisemallisesti se vain olisi ikävää. Vielä enemmän surettaa liikunta-alueen puolesta, sillä vaaran puolivälissä on Urheilu-ja liikuntaopisto, jonka oppilaat tarvitsevat treenitilaa. Kyllä kaupungin asukkaillekin on tärkeää, että Oukku on noin lähellä. Sen verran olemme pohjoisessa, että hiihtämään on hyvä päästä lähes kotiovelta. Ounasvaara on kaupunkilaisten henkireikä jossa on mukavaa retkeillä ja kiivetä Juhannuskalliolle maisemia katselemaan. Ounasvaara on rikkaus, joka olisi hyvä pitää yhteisenä alueena.
Puna- sini- ja keltakattoiset talot ovat ensimäisiä kerrostaloja Roissa. Ne rakennettiin sairaanhoitajien asunnoiksi joten siinä on pikkiriikkisiä yksiöitä ja kaksioita ja siellä taisi olla kaupungin ensimäiset hissit. Nykyään asunnot on myyty etupäässä sijoitusasunnoiksi ja siellä asuu paljon opiskelijoita pikku loukoissaan. Olen käynyt tuolla 10 vuotiaana eka kertaa ja voitte olla varmoja, että lapin perukoilla kasvanut lapsi oli peloissaan ja ihmeissään hississä!

Parvekkeelta seuraan vuoden kulkua pihakoivuista. Koivut kertovat myös tuulen suunnan ja voimakkuuden.
Rakastan tätä omaa pikku pesääni, tätä ympäristöä, läheisiäni. Näin on hyvä.