KESÄN KIRKAS HUOMEN, Juhannusyö kääntyy aamuun

Vihdoin löysi kesä tänne Lappiinkin. Pohjoistuuli on palannut kotiinsa, toivottavsti pysyykin siellä muutaman kuukauden. Nyt leppeä itätuuli(?) leyhyttelee ikkunaverhoja avonaisen ikkunan edessä. Äsken lensi sisään eksynyt kärpänen ulos ikkunasta, onneksi. Nyt minusta ei olisi edes kärpäsen nitistäjäksi.

Juhannusaattona oli vielä kylmä tuuli, ei sentään sadellut. Lähdimme katsomaan kaupungin pystyttämää kokkoa. Otin kamerankin mukaan jos vaikka saisi hyviä juhannusotoksia.
Varttia vaille puolen yön aurinko pilkisti puiden välistä ja minähän innostuin. Joen vastarannan kallion kupeeseen aurinko loi ihanan punervan sävyn ja siitäkös minä rapsin kuvia, samoin kokon sytyttämisestä, ja veneparvesta, joka oli kerääntynyt joelle omistajiensa ihastelelssa kokon roihuamista.

Kauniisti kokko paloi ja me lähdimme kuvaamaan yöttömän yön kaupunkia. Kaupungissa oli juhannustivoli, joka oli auki ja josta sai hauskoja kuvia. Korvanniemestä näkyi kirkko kauniisti, Kirkonjyrhämä väreili viehättävän sinipunaisena ja se kokonaisuus piti tietysti ikuistaa. Tunnin verran ajelimme ympäri kaupunkia. Aurinko aivan häikäisi kuvaajan silmiä, kun se hehkutti vaarojen yllä, meidän ylittäessä Jätkänkynttilää. Olin onnellinen digikamerasta, joka sallii monet näpsäykset, onpahan, mista voi valita parhaat.



Sitten olikin jo "oikean juhannuksen paikka" eli Aaton päivä, Jussi oli eilen ja tänäänkin vielä olisi juhlan päivä jos elisimme "normaalin" ajanlaskun mukaan. Työmarkkinajärjestöt yhdessä "porhojen" kanssa katsoivat aikanaan, että juhannus joutaa olla viikonloppuna, ettei mene hyvää työaikaa hukkaan. Työläise,t varsinkin kunnon kommunistit, pitivät juhannuksen juhlintaa porvarillisena hapatuksena, varsinkin, kun siinä oli uskontokin voimalla mukana, jouti mokoma loppua sellainen ja siirtyä kunnolla viikonlopuksi. Neuvostovallan aikana yritettiin karsia kirkolliset juhlapyhät mahdollisimman vähiin tuolla itäisessä naapurissa ja Suomessa määittiin silloin sieltä määrättyyn tahtiin. Kai se silloin oli pikkupakko ja moni oli aivan vilpittömästi siinä uskossa, että sieltä nousee pelastus ihmiskunnalle, ainakin Suomelle tässä naapurin kainalossa.

Oli miten oli, nyt olisi ollut ainakin juhannusilmat kohdallaan. Aurinkoa on riittänyt ja se vaikuttaa ihmisten mieliin. Mitä vähemmäksi voi heitellä vaatteita yltään, sen iloisempia ovat ihmisten ilmeet. Vanhat rouvat kukikkaissa kesämekoissaan, nuoret helletopeissa, lapset sortseissa ja ukot T-paita mahan päältä kiristäen, kaikki ovat kesätuulella. Kesätuuli lienee myös sillä nuorisoryhmällä, joilla on paksut, mustat vaatteet, maihinnousukenkien tapaiset jalkineet ja pipokin päässä. Vanhan kansan papat virkkoivat, että "mikä pitää kylmän loitolla, tekee sen kuumallekin", ja pistivät satkahousut jalkaansa ja flanellipaidan päälleen. Samaa ajattelenevat nämä goottinuoret tai mitä he nyt onkaan. Eipähän aurinko ainakaan pääse pahojaan tekemään.

Itse en olle helle-ihmisiä. En ole ikinäni tykännyt maata auringossa. Aina olen katsastanut varjopaikkoja. Ihoni palaa herkästi ja rusketuksen tilalta saan repiä ihoani pitkinä suikaleina. Pääni ei myöskään kestä paahdetta. Päänsärky ja nuutuneisuus ovat hellepäivän olotilaani. Silti on ihanaa, kun on lämmin, vaikken itse siitä voikaan nauttia. Rakastan kesää, rakastan aurinkoa, rakastan lämpöä- niin oudolta se kuulostaakin.

Mikä parasta, kesä on vasta alussa. No, kalenterin mukaan sitä olisi kulunut jo reilu kuukausi, mutta hyinen ilma on vakuuttavasti kertonut ihan muuta. Nyt päivä kertoo, että näin on hyvä. Kukapa tietää, vaikka meidän kesä olisi taas tässä ja tämä olisi kesän ensimäinen ja viimeinen helle tälle kesälle. Viime kesänä taisi olla juuri näin ja silloin jäin sitäkin paitsi, ollessamme Englannin saarella, Agatharouvan jalanjäljillä.

Ajatella, siihen on jo vuosi...


Viimeinen kuva on kuvattu omalta parvekkeeltani, kirkon kello näyttäisi olevan kymmentä vaille yksi.
On alkamassa Juhannuspäivä.