Nostalgiaa
Tuo otsake johtaa Satunnaisen Lukijan harhaan, kun taas Mukana Olleet ymmärtävät heti, missä mennään ja ja missä on tie....
Aiemmin viittailin siihen, kuinka rakkaat siskojen ja veljien lapset kirivät Mammaa kiinni- siis ikävuosissa.
Nyt rakkaimman (ja ainoan) Sisareni tytär saavutti Naisen iän (mitä päällepäin ei kyllä kukaan uskoisi). Mulla on nyt aikaa ja kun aina olen tuntenut kuuluvani Sisareni perheenjäseneksi, ilmottauduin pitokokiksi sankarittaren juhliin. Pitokokki on kyllä turhan suuri nimitys tässä kunnossa olevalle työrajotteiselle immeiselle, mutta sanottiinpa minua nyt miksi vain, yritin parhaani. Sainhan kyllä sotkujakin aikaan, mutta sentään jotakin pöydän katteeksikin. Sankaritar itse äitinsä ja lastensa kera tekivät ja touhusivat minkä kerkisivät, en ota kaikkea kunniaa. Sanonpahan vain, että hyvin tarjottavat kelpasivat ja justhin piisasivat tarjoilut.
Ja kun tämä kerran on mun OmaKehuBlogi, kertaanpa heti pöydän annit.
Päätimme selvitä seisovalla, kylmiä ruokia sisältävällä pöydällä. Se oli kätevintä, kun vieraita kulki pitkin iltaa. Niinpä valmistimme tuoresalaattia, perunasalaattia, rosollia ja tonnikalasalaattia. Kastikkeiksi panimme muutaman kaupasta ostetun pullon eri soossivaihtoehtoja. Suolaiseksi lisäksi tuli silliä punasipulipedillä, Auliksen tunnetulla taidolla savustamia kirjolohia sekä suolattua kirjolohta. Systerin kanssa pyörittelimme tuhatkunta hirvenlihalla terästettyä lihapullaa, joiden tekemiseen liittyy Mamma Pitokokin pahin moka, mutta joka kääntyi sittemmin voitoksi. Siitä kerrotaan joskus "elämäni mokat" osiossa.
Isäntäväki on sienestysimmeisiä ja heidän kaapin hylly aivan notkui kuivattuja suppilovahveroita. Niistä tein avopiirakoita ja niiden lisäksi tarjosimme raakapakasteesta hankittuja pieniä karjalanpiirakoita. Veljenvaimo Pirjo paistoi ne syötävään kuntoon juhlapäivän aamuna, kiitos siitä! Juhlakalu itse leipoi sämpylöitä ämpäritolkulla ja kaupasta hankittiin hyvää ruisleipää joita tarjottiin voin (sekä munavoin) kanssa.
Kahvipöytää mietimme pitkään ja päädyimme vähään mutta hyvään. Tankopikkuleipien lisäksi pöytään tuli vain täytekakkuja. Teimme niitä runsaasti, jotta halukkaat voisivat santsata vaikka useampaankin kertaan. Tuli laktoositon ja gluteiiniton vaihtoehto, emmekä alkaneet kikkailemaan vaan laitoimme kakun sisään mansikkakermaa sekä tuoremarjoja, kostutus sitruunajuomalla.
Kun sankaritar on käsityöimmeinen, päätin koristaa kakun siten, että harrastus näkyy myös siinä. Hankin kaupasta lakritsi-ja mansikkanauhaa, jotka kierrettiin kerälle langan malliin ja kerät pistettiin oikeisiin (pestyihin) sukkapuikkoihin. Koko komeus sitten neliökakun yhteen nurkkaan ja se oli siinä. Ainakin itse olin keksintööni tyytyväinen, vaikka ensin siitä Systerin kanssa väännettiinkin kättä.
Ruokajuomana oli viinejä, kotikaljaa, limsaa, vettä ja lapsille maitoakin.
Booli...voi hyvä tavaton kuinka se olikin hyvää. Ainekset ja niiden suhteet jääköön salaisuudeksi (enkä niistä tiedäkään, boolin teko oli miesten heiniä) mutta hilloja siinä lillui ja nepä olivat hyviä! Mikä parasta, boolia ei ollut liikaa, vaan se loppui sopivasti. Heikki serkkunsa Karin kanssa toimi teräsämpärin vartijana ja ylimpinä juoman jakajina, kiitos heille.
Kahvinkeitin oli iso enkä ollut ikinä moista nähnyt. Onneksi Pirjon Kari ja Jaskaveljeni ottivat keittimen hoiviinsa ja niipä saimme hyvää kahvia, joka pysyi säiliössään sopivan kuumana.
Tiskaukseen otti osaa moni vieraistakin. Pille lapinpukuineen hääri koneen ääressä pitkin iltaa, häntä piti ihan hätistellä siitä pois. Sankarittaren lapset tekivät myös kaikkea mitä käskettiin, kuten Mamman hiuksiin ranskalaisen letin.
Mutta sitten itse juhlaan.
Juhlakalun avokki on kuva- ja videoasiantuntija. Kuvaruudulla komeili sankarin kuva onnittelujen kera. Hän, sekä Sankarin vanhin tytär olivat koonnet hauskan ja monipuolisen ohjelman, johon vieraatkin pääsivät osallistumaan.
Juhlakutsussa esitettiin toive, jotta lahjana kartuttaisimme juhlakalun matkakassaa jonnekin lämpimään ja lahjakorttiin kertyikin sievoinen summa. Lisäksi lahjapöytään ilmestyi linnunpöntöstä kirjoihin ja shampanjapulloihin. Persoonallisimpina lahjoina huovuttamalla tehty helminauha sekä kultalev
y, kullasta kehrätty. 50 vuotta kehrättyä elämän kultalankaa...ihana ajatus ja hienosti toteutettu. Pitää kuulemma panna vessan seinään, kunniapaikalle.
Lahjapuheita en ehtinyt kuulemaan, mutta kun Sisareni muisteli, miten Juhlien Sankaritar sai nimensä, istuin jo pöydässä boolia maistellen. Lapset lauloivat äitinsä lempilaulun, joka ei suinkaan ollut "äideistä parhain" vaan ihan ehtaa Hectoria, ei monikaan salissa ollut silmä jäänyt kuivaksi.
Kun juhlakutsussa kerrottiin ohjelmassa olevan perinteiden mukaan kuuluvan runonlausuntaa, yksin- ja kuorolaulua sekä kansantanssia, luulin sitä ensin vitsiksi. Mut
ta vakavilla asioilla ei voi vitsailla, niitä kaikkia oli mukana. Sankarittaren veli säesti vaimoaan, joka lauloi rakkauslaulun elokuvasta Klaani (laulun nimeä en tiedä, liekö Aamuyöstä...). Tanssipuolen hoiti....sankaritar itse ystävänsä kanssa esittäen itämaista vatsatanssia. Anteeksi, jos nämä termit eivät täsmää, sillä en todellakaan tullut kysyneeksi, mikä se viralliselta nimeltään oli. Hieno, mykistävä esitys kuitenkin. Runoa esitti taas itse kukin, kunhan ensin laati sen. Pöytäkunnille nimittäin jaettiin kasa sanoja, joista piti koota runo, joka sitten esitettiin huimien ablodien säestämänä. Meksikon pikajuna sai aivan uuden muodon.
Lisäksi oli kilpailu " Tanssii Appelsiinin Kanssa" jonka Siskonpoika Vaimoineen voitti ja palkkioksi saivat appelsiinit, jotka muuttuvat tarpeen tullen vaikka silikoneiksi.
Toisessa kilpailussa piti kuljettaa lehtirullaa polvien välissä ja siihen Mammakin sotkeentui jollain tavalla mukaan...pitkä mekko ja liukkaat sukat...mikä siellä pysyisi...mutta mukavaa oli.
Juhlakalun avokki on mussiikkimiehiä ja hänen ja ystäviensä bändi vastasi musiikista. Eihän näissä pippaloissa soitettu kehruuvalssia eikä jätkän humppaa vaan kunnon hevirok
kia tai mitäsenytsittenonkaan...meno oli mukavaa ja kansa irrotteli sydämensä kyllyydestä.
En todellakaan edes muista, milloin viimeksi on ollut noin hauskaa. Oli ihanaa tavata vanhoja tuttavia, mukavaa tutustua aivan uusiin, mukaviin ihmisiin. Ihanaa oli tavata suvun nuorisoa, niitä suloisia pieniä palleroita nyt aikuisina mutta edelleen mukavina vaikkakaan ei palleroina. Aivan erityisen mukavaa oli uudistaa 50 vuoden takainen ystävyys. Vuonna -60 olin viikon verran vahtimassa sisareni miehen veljen poikaa, silloin 5 vuotiasta miehenalkua, ettei hän putoaisi kivisiltä kallioilta Inarinj
ärveen. Kuljin hänen perässään kuin suojelusenkeli ikään, koin tietysti itseni hyvin tärkeäksi henkilöksi. Taisinpa esitellä lapin taitojani "joikaamalla" heille. No, nyt en joikannut, mutta muuten juttelimme pitkään silloisen "suojattini" kanssa. Nyt hän ei enää tarvinnut suojelusta vaan tanssitteli.
Onnea vielä kerran Sankarittarelle.
Kiitos hänen avokilleen, kun kesti kaikki sotkut ja komentelut kyökkipiian taholta.
Kiitos Siskolle, kaikesta, taas kerran.
Kiitos Siskon Rakkaalle Ystävälle kyydeistä, monenmoisista herkuista, ystävällisyydestä, kaikesta.
Kiitos, sisareni lapsenlapset. Olette ihania. Älkää ikinä muuttuko kyynisiksi tai hankaliksi.
Kiitos Veljelle vaimoineen, tyttärineen ja vävyineen. Olitte isona apuna ja tukena.
Kiitos Pillelle ja Miehel
leen. Olitte apuna ennekun ehdittiin edes pyytää.
Kiitos "Bändille" En muistanutkaan, että tykkään tällaisestakin musiikista.
Ja kiitos bändin miehet ja Ladyt jäkisiivouksesta!
Kiitos mukavasta viikosta kaikkien teidän kanssanne. Se toi mukavasti vaihtelua elämääni, toi tunteen, että voin olla edes vähän hyödyksi jollekin jossakin.
Minulla oli oikeasti hauskaa. :D
Aiemmin viittailin siihen, kuinka rakkaat siskojen ja veljien lapset kirivät Mammaa kiinni- siis ikävuosissa.
Nyt rakkaimman (ja ainoan) Sisareni tytär saavutti Naisen iän (mitä päällepäin ei kyllä kukaan uskoisi). Mulla on nyt aikaa ja kun aina olen tuntenut kuuluvani Sisareni perheenjäseneksi, ilmottauduin pitokokiksi sankarittaren juhliin. Pitokokki on kyllä turhan suuri nimitys tässä kunnossa olevalle työrajotteiselle immeiselle, mutta sanottiinpa minua nyt miksi vain, yritin parhaani. Sainhan kyllä sotkujakin aikaan, mutta sentään jotakin pöydän katteeksikin. Sankaritar itse äitinsä ja lastensa kera tekivät ja touhusivat minkä kerkisivät, en ota kaikkea kunniaa. Sanonpahan vain, että hyvin tarjottavat kelpasivat ja justhin piisasivat tarjoilut.
Ja kun tämä kerran on mun OmaKehuBlogi, kertaanpa heti pöydän annit.
Päätimme selvitä seisovalla, kylmiä ruokia sisältävällä pöydällä. Se oli kätevintä, kun vieraita kulki pitkin iltaa. Niinpä valmistimme tuoresalaattia, perunasalaattia, rosollia ja tonnikalasalaattia. Kastikkeiksi panimme muutaman kaupasta ostetun pullon eri soossivaihtoehtoja. Suolaiseksi lisäksi tuli silliä punasipulipedillä, Auliksen tunnetulla taidolla savustamia kirjolohia sekä suolattua kirjolohta. Systerin kanssa pyörittelimme tuhatkunta hirvenlihalla terästettyä lihapullaa, joiden tekemiseen liittyy Mamma Pitokokin pahin moka, mutta joka kääntyi sittemmin voitoksi. Siitä kerrotaan joskus "elämäni mokat" osiossa.
Isäntäväki on sienestysimmeisiä ja heidän kaapin hylly aivan notkui kuivattuja suppilovahveroita. Niistä tein avopiirakoita ja niiden lisäksi tarjosimme raakapakasteesta hankittuja pieniä karjalanpiirakoita. Veljenvaimo Pirjo paistoi ne syötävään kuntoon juhlapäivän aamuna, kiitos siitä! Juhlakalu itse leipoi sämpylöitä ämpäritolkulla ja kaupasta hankittiin hyvää ruisleipää joita tarjottiin voin (sekä munavoin) kanssa.
Kahvipöytää mietimme pitkään ja päädyimme vähään mutta hyvään. Tankopikkuleipien lisäksi pöytään tuli vain täytekakkuja. Teimme niitä runsaasti, jotta halukkaat voisivat santsata vaikka useampaankin kertaan. Tuli laktoositon ja gluteiiniton vaihtoehto, emmekä alkaneet kikkailemaan vaan laitoimme kakun sisään mansikkakermaa sekä tuoremarjoja, kostutus sitruunajuomalla.
Kun sankaritar on käsityöimmeinen, päätin koristaa kakun siten, että harrastus näkyy myös siinä. Hankin kaupasta lakritsi-ja mansikkanauhaa, jotka kierrettiin kerälle langan malliin ja kerät pistettiin oikeisiin (pestyihin) sukkapuikkoihin. Koko komeus sitten neliökakun yhteen nurkkaan ja se oli siinä. Ainakin itse olin keksintööni tyytyväinen, vaikka ensin siitä Systerin kanssa väännettiinkin kättä.
Ruokajuomana oli viinejä, kotikaljaa, limsaa, vettä ja lapsille maitoakin.
Booli...voi hyvä tavaton kuinka se olikin hyvää. Ainekset ja niiden suhteet jääköön salaisuudeksi (enkä niistä tiedäkään, boolin teko oli miesten heiniä) mutta hilloja siinä lillui ja nepä olivat hyviä! Mikä parasta, boolia ei ollut liikaa, vaan se loppui sopivasti. Heikki serkkunsa Karin kanssa toimi teräsämpärin vartijana ja ylimpinä juoman jakajina, kiitos heille.
Kahvinkeitin oli iso enkä ollut ikinä moista nähnyt. Onneksi Pirjon Kari ja Jaskaveljeni ottivat keittimen hoiviinsa ja niipä saimme hyvää kahvia, joka pysyi säiliössään sopivan kuumana.
Tiskaukseen otti osaa moni vieraistakin. Pille lapinpukuineen hääri koneen ääressä pitkin iltaa, häntä piti ihan hätistellä siitä pois. Sankarittaren lapset tekivät myös kaikkea mitä käskettiin, kuten Mamman hiuksiin ranskalaisen letin.
Mutta sitten itse juhlaan.
Juhlakalun avokki on kuva- ja videoasiantuntija. Kuvaruudulla komeili sankarin kuva onnittelujen kera. Hän, sekä Sankarin vanhin tytär olivat koonnet hauskan ja monipuolisen ohjelman, johon vieraatkin pääsivät osallistumaan.
Juhlakutsussa esitettiin toive, jotta lahjana kartuttaisimme juhlakalun matkakassaa jonnekin lämpimään ja lahjakorttiin kertyikin sievoinen summa. Lisäksi lahjapöytään ilmestyi linnunpöntöstä kirjoihin ja shampanjapulloihin. Persoonallisimpina lahjoina huovuttamalla tehty helminauha sekä kultalev
y, kullasta kehrätty. 50 vuotta kehrättyä elämän kultalankaa...ihana ajatus ja hienosti toteutettu. Pitää kuulemma panna vessan seinään, kunniapaikalle.Lahjapuheita en ehtinyt kuulemaan, mutta kun Sisareni muisteli, miten Juhlien Sankaritar sai nimensä, istuin jo pöydässä boolia maistellen. Lapset lauloivat äitinsä lempilaulun, joka ei suinkaan ollut "äideistä parhain" vaan ihan ehtaa Hectoria, ei monikaan salissa ollut silmä jäänyt kuivaksi.
Kun juhlakutsussa kerrottiin ohjelmassa olevan perinteiden mukaan kuuluvan runonlausuntaa, yksin- ja kuorolaulua sekä kansantanssia, luulin sitä ensin vitsiksi. Mut
ta vakavilla asioilla ei voi vitsailla, niitä kaikkia oli mukana. Sankarittaren veli säesti vaimoaan, joka lauloi rakkauslaulun elokuvasta Klaani (laulun nimeä en tiedä, liekö Aamuyöstä...). Tanssipuolen hoiti....sankaritar itse ystävänsä kanssa esittäen itämaista vatsatanssia. Anteeksi, jos nämä termit eivät täsmää, sillä en todellakaan tullut kysyneeksi, mikä se viralliselta nimeltään oli. Hieno, mykistävä esitys kuitenkin. Runoa esitti taas itse kukin, kunhan ensin laati sen. Pöytäkunnille nimittäin jaettiin kasa sanoja, joista piti koota runo, joka sitten esitettiin huimien ablodien säestämänä. Meksikon pikajuna sai aivan uuden muodon.
Lisäksi oli kilpailu " Tanssii Appelsiinin Kanssa" jonka Siskonpoika Vaimoineen voitti ja palkkioksi saivat appelsiinit, jotka muuttuvat tarpeen tullen vaikka silikoneiksi.
Toisessa kilpailussa piti kuljettaa lehtirullaa polvien välissä ja siihen Mammakin sotkeentui jollain tavalla mukaan...pitkä mekko ja liukkaat sukat...mikä siellä pysyisi...mutta mukavaa oli.
Juhlakalun avokki on mussiikkimiehiä ja hänen ja ystäviensä bändi vastasi musiikista. Eihän näissä pippaloissa soitettu kehruuvalssia eikä jätkän humppaa vaan kunnon hevirok
kia tai mitäsenytsittenonkaan...meno oli mukavaa ja kansa irrotteli sydämensä kyllyydestä.En todellakaan edes muista, milloin viimeksi on ollut noin hauskaa. Oli ihanaa tavata vanhoja tuttavia, mukavaa tutustua aivan uusiin, mukaviin ihmisiin. Ihanaa oli tavata suvun nuorisoa, niitä suloisia pieniä palleroita nyt aikuisina mutta edelleen mukavina vaikkakaan ei palleroina. Aivan erityisen mukavaa oli uudistaa 50 vuoden takainen ystävyys. Vuonna -60 olin viikon verran vahtimassa sisareni miehen veljen poikaa, silloin 5 vuotiasta miehenalkua, ettei hän putoaisi kivisiltä kallioilta Inarinj
ärveen. Kuljin hänen perässään kuin suojelusenkeli ikään, koin tietysti itseni hyvin tärkeäksi henkilöksi. Taisinpa esitellä lapin taitojani "joikaamalla" heille. No, nyt en joikannut, mutta muuten juttelimme pitkään silloisen "suojattini" kanssa. Nyt hän ei enää tarvinnut suojelusta vaan tanssitteli.Onnea vielä kerran Sankarittarelle.
Kiitos hänen avokilleen, kun kesti kaikki sotkut ja komentelut kyökkipiian taholta.
Kiitos Siskolle, kaikesta, taas kerran.
Kiitos Siskon Rakkaalle Ystävälle kyydeistä, monenmoisista herkuista, ystävällisyydestä, kaikesta.
Kiitos, sisareni lapsenlapset. Olette ihania. Älkää ikinä muuttuko kyynisiksi tai hankaliksi.
Kiitos Veljelle vaimoineen, tyttärineen ja vävyineen. Olitte isona apuna ja tukena.
Kiitos Pillelle ja Miehel
leen. Olitte apuna ennekun ehdittiin edes pyytää.Kiitos "Bändille" En muistanutkaan, että tykkään tällaisestakin musiikista.
Ja kiitos bändin miehet ja Ladyt jäkisiivouksesta!
Kiitos mukavasta viikosta kaikkien teidän kanssanne. Se toi mukavasti vaihtelua elämääni, toi tunteen, että voin olla edes vähän hyödyksi jollekin jossakin.
Minulla oli oikeasti hauskaa. :D
lähettänyt Mamma Myy @ 3.19
6 kommenttia
