Kevätuupunut

Kevät tulee kohisten. lumet suli lähes silmissä, päivittäin paljastui isoja plänttejä paljasta maata ja yhtäkkiä lumiläikkiä on vain varjopaikoissa ja kasanpohjia, kauan ei niitäkään.
Kevät kohisee myös mielessä. Viime kevät oli yhtä suurta muutosta entiseen, olin haltioissani.

Tämä kevät on toisenlainen. Olen uupunut. Iloitsen kyllä lämmön voitosta, istun pitkiä toveja auringossa antaen lämmön helliä itseäni. Kuuntelen lintujen kevätintoa ja pesen innolla pyykkejä nauttien kevättuulen raikkaudesta ja puhtaasta tuoksusta. Mutta jossakin sisimmässä asuu uupumus. Nimitän sitä laiskuudeksi vaikka sielussani tiedän, ettei laiskuus tunnu tältä. En ole väsynytkään, fyysisesti ainakaan. Haluaisin innota kuten vuosi sitten, ahertaa ja saada jotakin aikaan. Nyt vain en saa aikaan muuta kuin pahaa mieltä siitä, etten saa aikaan mitään. Mikään ei innota ponnisteluihin. Tunnen itseni nollaksi. Tarpeettomaksi. Turhaksi. Tyhjäksi. Ikäänkuin kadoksissa ollut "näkymätön lapsi" olisi taas tullut kehooni asumaan.

Kevätväsymys? Hoh!?!

Tokihan tässä on taas tapahtunut kaikenlaista mukavaa. Hauskin mukava oli käydä Saarenmaalla.
Aimon ystävällä on Kuressaaressa talo, kaunis keltainen, tosin remppa ei ole vielä valmis, mutta asumaan pääsee hyvinkin mukavasti. Vietimme muutaman tuulisen päivän siellä kierrellen katuja ja tutustuen ympäristöön. Menomatkalla ihastelimme haikaran pesää. Miten ihmeessä lintu osaa tehdä sähköpylvään päähän risuista sellaisen pesän, että se pysyy paikallaan vuosikausia uhmaten tuulta ja merimyrskyjä. Haikara ei ole mukään pikkuinen lintu, ja silti pesä pysyi keikkumatta kahden massiivisen eläimen nökötellessä siinä. Syssymmällä siihen sopii lisäksi poikasen...on melkoisen etevä arkkitehti ja rakennusmestari tämä vauvoja tuova lintu.

Pellolla oli isoja lintuparvia, joutsenia, kurkia, hanhia ym. odottamassa ilmojen lämpenemistä ja pohjoiseen muuttoa. Pikkulintuparvi lehahti auton editse saaden ilman lähes harmaaksi...niitä oli runsaasti siinä.

Kuressaari on pienoinen, kaunis kaupunki. Siellä on parikin isoa kylpylää ja suomalaisia busseja pihassa, joten moni kolottava nivel sai asianmukaista helpotusta vaivaansa. Piispan linna on lyhyen matkan päässä majapaikastamme ja kaupunki oli täynnä remontoituja vanhoja taloja. Joka talon ympärillä oli aita. En tiedä, kuuluuko se kaupungin sääntöihin, mutta ilmeisimmin omistus on tärkeää. Sen ymmärtää, olihan sekin kaupunki neuvostovallan alla vuosikymmenet.

Testasimme pari hyvää ruokapaikkaa ja teimme tavaratalossa löytöjä. Aimo sai kauan kaipaamansa baskerin ja on siinä tyylkäs kuin gallialainen ikään. Vaikka euron myötä Eestin hinnat ovat nousseet, oli jotkut tuotteet erittäin halpoja.
Suurin ihastus oli valmiit salaatit. Kun kotosuomessa ostaa 200 g painavan salaattikupin 2,5-3,5 eurolla, saa sieltä samaa kokoa olevan 0,50 eurolla. Maku ei sitten olekaan samaa luokkaa, ei ei, naapurin salaatit ovat paljon maukkaampia. Ei mitään etikkaista tekomajoneesia, vaan maukkaita, raikkaita salaattikastikkeita. Säilyvyyskin oli vain muutamia päiviä, siis ei ollut lisäaineita, vain kunnon raaka-aineita. Samoin voi, juustot, leivonnaiset, vain muutama säilyvyyspäivä ja maku... Liekö merkki: "puhas tuote" tarkoittanut luomua, mutta hyvää oli, suosittelen.

Bensa oli edelleen paljon edullisempaa kuin Suomessa ja tullessa piipahdimme sataman Super-Alkossa jossa hinnat ovat omaa luokkaansa ja taas oli konjakin maistajaiset. Näkisipä saman joskus meitin "A-marketissa"

Koto-Hartolassa lumet olivat sulaneet pikku reissumme aikana ja Ami istahti tyytyväisenä puurantteelleen. Nyt on jo komea kasa koivuklapeja vuoden 2013 talvea varten, joten eipä hätiä, ei kylmä pääse hätyyttelemään tulevaisuudessakaan. Koivun oksien harventamisen yhteydessä pääsin kokeilemaan lapsuuteni yhtä odotettua herkkua, koivun mahlaa. Voiko tosiaan aika kullata muistot? Mahla maistui nyt aivan tavalliselle vedelle ja muistoissani siinä oli herkullinen makeus. Sekin muisto haaleni...eipä tee mahlaa mieli enää, ikävä kyllä.

Pääsiäisen vietimme hissukseen kotosalla. Naapurit kävivät saunomassa, heillä oli kaivon kanssa ongelmia. Sitten piipahdimme toisessa naapurissa, muuten vain kupsehdimme pihapiirissä tai vietimme lepopäiviä.

Nyt näkymät ovat oudon tyhjät. Tietysti kevätsiivoukset ovat tekemättä, joten tekemisen puutetta ei ole eikä tule. Itseni kanssa vain on ongelma, tekemisen mielekkyys on hakusessa. Mutta ehkäpä tämä on vain tilapäinen välitila, ehkäpä jo huomenaamulla huomaan tervehtiväni uutta päivää innoissani, ehkäpä ensi viikolla tomu pöllyää ja pihan roskat saavat uuden osoitteen. Ja ehkäpä muutaman viikon päästä pääsen käymään tervehtimässä läheisiä ihmisiä Turun puolessa.
Mutta sitä odotellessa yritän saada ylen areenaa toimimaan enemmän kuin sekunnin kerrallaan. Katsottavana on "Miesten vuoro" josta ehdin katsomaan vain loppuosan ja Arto Nyberin ohjeman, jossa oli haastateltavana tuttavaperheen tytär - siitä ehdin nähdä vain viimeisen sanan. Tämä tyttö on maailmankuulu trapetsitähti, joka on monien maailmalla kierrettyjen vuosien jälkeen muuttanut Suomeen. Mutta areena on mun läppärissä tosi tyly, parin sekunnin pätkä ja sitten pieni hetki, joka on aina pitempi kuin nähty pätkä, turhauttavaa.

Puhelinkin on taas sökö. Ensin meni herätys, ei vain hälyyttänyt kaikista asennustarkastuksista huolimatta. Sitten jumahti tekstiviesti ja pääsiäisenä se alkoi lähetellä viestejä itsekseen. Se myös sensuroi kanssakäymistäni ihmisten kanssa, läheskään kaikki puhelut eivät tule perille tai ääni ei välity. Eikä puhelin ole kuin puolitoista vuotta vanha, Suomen entinen ykkösbrändi. (korjaus Kaappien kaivelun ja takuulapun löytymisen jälkeen: Aparaatti onkin 2.5 vuotta vanha. Viat alkoivat ilmetä aika pian 24 kk:n takuuajan jälkeen. Tarkoituksellistako vai sattumaa???)
Mie en kestä näitä vastoinkäymisiä, vaikka ne ovatkin pieniä, mutta kun nyt en vain jaksa. Huoh.