Kevättä hakemassa

Matkat on tehty ja osin sulateltukin. Kirjaamisen kanssa on vain pieniä viiveitä, millään ei jaksaisi istua kirjoittamaan. Vaan nytpä itseäni hieman niskasta tuuppien istahdin tähän...mitä hittåa, ovat uusineet tämän sivuston. Kuinkahan osaan...koetetaan.

Tehdäänpä ensin pikakatsaus keväiseen naapuriin, Eestiin.
Tai myöhässä kevät oli Eestissäkin. Muutamassa paikassa pelloilla oli hieman vihertävää, mutta luntakin silti oli paikka paikoin. Ja uutta tuli päivien kuluessa.
Huhtikuun alkupuolella ei ollut haikaratkaan ilmestyneet pesätolppiensa päähän. Voi, kuinka jaksankaaan ihastella taitavan haikararakennusmestarin nokanjälkiä. Tehdä risuista ja oksista semmonen pesä pylvään nokkaan, avonaiseen, tuuliseen paikkaan ja saada se pysymään siellä vuodesta toiseen. Eipä onnistuisi meikäläiseltä, vaikka olis apuna nauloja ja köyttä, liimaa ja ilmastointiteippiä. Haikaralla on vain se, mitä luonnosta löytyy, mutta se riittää.
Ihailuni!

Laivalta ajoimme suoraan Tallinnan läpi Tarton tielle vaan emme menneet Tartoon kuitenkaan, vaan kiersimme sen ohi itäpuolta ja tulimme Moosten kylään. Tosi mukavaa nähdä maaseutua ja muualtakin kuin isojen teitten varrelta.
 Ami oli varannut majapaikaksi vanhan kartanon verstaan ullakolla olevan lomamajan. Pieni, siisti, viihtyisä ja edullinen huone. Olimme sielä kaksistaan, mikään lomasesonki ei ole vielä alkanut. Aulasta vei portaat ylös, alkuperäiset eikä kovinkaan loivat. Epäilin ylöspääsyä mutta niin vaan kumpikin sinne noustiin eikä tehnyt isommin kiusaakaan. Hyvin nukuttiin, mutta ensin me kävimme kylästelemässä. Siksihän me Moosteen tultiinkin, tapaamaan Amin ystävää, kummipoikaa, Kirmiä.

Hänestä voi kirjoittaa kokonaisen kirjan, senhän Ami on jo tehnytkin. Mies on ehtinyt kokea paljon ja koviakin asioita. Hän on taistellut niin Saksan kuin Suomenkin armeijoissa, hetken neuvostojoukoissa ja tietysti Viron puolesta kaikki. Siperiaan hänet kuskattiin rauhan koittaessa (ja neuvostomiehityksen alkaessa) ja siellä hän vietti  7 vuotta ja vihdoin Stalinin kuollessa hän pääsi kotiin. Elämäntyönsä hän on tehnyt Tarton yliopistossa kemian (tai jotain sinnepäin) professorina.
Nykyään hän on lähes 94 vuotias, virkeä mies, jota ei voi isommin ukotella. Hänessä ei ole vanhusta, vaikka tietysti aika on tehnyt tehtävänsä. Silti olemus on suora, niinkuin miehellä, joka on parhaat vuotensa viettänyt armeijan kurissa ja nuhteessa. Kuulo on heikentynyt, mutta kuulokojeen avulla voi vielä seurata aikaa.

Ai, mikä herrasmies hän onkaan. Valmiina flirttiin jopa minun kanssani ja niinpä kohta halailtiin ja ihasteltiin uusinta kunniamerkkiä, minkä hän oli vastikään saanut.
Kirmin tytär, jonka luona hän asuu, oli laittanut parasta pöytään. Hapakaps, hapankaali oli tosi herkkua, oli salaatteja jos jonkinlaisia, possun niskapaistia ja paljon muuta. Mahat ähkyssä ahdoimme sisäämme vielä herkkuleivokset, joista ei voinut kieltäytyä, vaikka lääkärin määräyksestä niin olisi pitänyt tehdä. Joimme maljat terveydeksi itse kullekin ja hyvin kestitettynä lähdimme yöpuulle.

Moosten kylä on pieni, siellä ei ole takseja. Yöpaikan opas kuitenkin tarjoutui kuskaamaan meitä ja takaisin tullessamme kävimme tutustumassa Moosten erikoisuuteen: vanhaan viinatehtaaseen. Nykyään se on remontoitu muuhun käyttöön. Siellä pidetään kursseja ja salissa juhlia pulmista alkaen. Siis siellä vietetään paljon häitä ja päätimme, että jos joskus olemme siinä pisteessä että olisi mentävä naimisiin, Moosten viinatehdas olisi hyvä paikka siihen tarkoitukseen.

Erikoisuus, johon ihastuin, oli kattokruunu, joka on tehty pienistä viinapikareista. Sopi hienosti kokonaisuuteen ja oli tosi hyvän näköinen korkeassa aulassa.

Seuraavana päivänä siirryimme Pölvamaalle, Pölvan kaupunkiin. Pieni, mukavan kokoinen ja kesällä varmaan huikaisevan kaunis järvineen ja mutkittelevine rantateineen. Yövyimme nyt oikeassa hotellissa (Pesahotelli) joka mitä ilmeisimmin oli rakennettu neuvostoaikaan. Siistihän se oli ja henkilökunta ystävällistä, mutta jotenkin ankea...ja ne värit. Huoh.
Hauska oli linturavintola ihmisravintolan ikkunan takana terassilla. Hieno ruokintapaikka ja siinä kävi asiakkaita vaikka minkä sorttista. Niitä oli mukavaa seurata, ikkunapöydät vaan tahtoivat olla aina varattuna (muutkin tykkäävät linnuista).
Pesahotellissa huomasi, kuinka edullinen maa Eesti onkaan. Lounas oli 3.70, leivoskahvit sai parilla eurolla. Kaikki oli silti hyvää mutta lajeja ei kyllä ollut kovinkaan paljon.
Ami kävi parturissa '4€ ja jalkahoitoon pääsi 13 eurolla. Sitten tein pientä hintaseurantaa Pirita-liköörin kohdalla. Laivassa kyseinen herkkujuoma maksoi 9.90, Tallinnan Super-Alkossa 7.90 mutta Pölvan Maximarketissa 5.90. Arvannette, mistä tuliaisyskänlääke tuli hankittua.

Varsinanen käyntikohteemme oli 20 km Pölvasta länteen. Siellä oli Eestin postimuseo ja maantiemuseo. Isossa, erittäin siistissä hallissa oli tien teossa ja hoidossa tarvittavia koneita pitkässä rivissä hallin kahta puolta. Mielenkiintoinen paikka, mutta enpä ala tässä selittelemään sitä tarkemmin, vaan suosittelen hankkimaan "Vanhat Koneet" lehden, touko-tai kesä-heinäkuussa (ilmeisimmin) ilmestyvän. Siinä ansioitunut matkareportterimme Ami kertoo paikasta enemmän ja asiantuntevammin.



Paluumatkalla piipahdimme Tartossa kaupungin ympäriajon merkeissä ja kauppakeskuksessa tuliasostoksilla. Aila tahtoo Tartoon muutamaksi päiväksi, mieluummin kesäaikaan...niin.

Kotimatkalla ilma oli tyypillinen huhtikuun sää, josta sanotaan, että se on kuin pikkulapsen peppu: koskaan ei voi tietää, mitä sieltä tulee. Siispä koimme huikaisevan auringonpaisteen sinistäkin sinisemmältä taivaalta, joka toi huiman hehkun valkeaan, vastasataneeseen lumeen. Yhtäkkiä tuli jostain mustaa pilveä taivaskaupalla ja sen mukana tuli tuuli, tuli lunta, tuli vettä, tuli jäisiä rakeita...

Laivalla ei kuitenkaan keinuttanut, kukaan ei huiputtanut minua tuppipelissä, lihapullat olivat yhtä hyviä kuin ennenkin (sanoi Ami) ja kotiin päästiin puolilta öin.
Huh! Ami laittoi lähtiessämme patterin päälle, jotta olisi hieman lämpöä kun tullaan kotiin. Juu, patteri oli päällä mutta töpseli ei ollutkaan seinässä kiinni, joten tuvan lämpötila oli +6 astetta. Eipä siinä muuta kun isäntä pistämään pökköä pesään ja pian lämpöä taas riitti.

Ja unta. Hyvä, mukava mutta väsyttävä reissu. Niinkuin ne kaikki.