Surua syksyssä

Aina kaikki ole aurinkoa. Yksi elämäni tärkeistä ihmisistä pääsi pois maanpäällisten vaivojensa ulottumattomiin ja siitä kertovaa tarinaa on niin vaikeaa aloittaa. Minkä panen otsikoksi? Ei vaan ole oikeita sanoja tai jos onkin, en osaa ottaa niitä käyttöön.

Taidankin laittaa tähän puheen, jonka pidin hänen muistojuhlassaan.
Muistojuhla pidettiin kotikyläni Koppelon kylätalolla joka alunperin on rakennettu oppilasasuntolaksi.
Laitomme seinälle kuvasuurennoksen viime kesänä näppäämästäni kuvasta, jossa vene irtaantuu Kesäpaikan rannasta. Veneessä istuvat huiskuttavat iloisesti minulle, laiturilla seisovalle "kotimiehelle". Siinä on Juho-veljeni Helvi-vaimonsa kanssa, heidän tyttärensä Pirjo miehensä kanssa ja Helvin rakas Eino-veli, joka asuu Ruotsissa ja oli käymässä kotikonnuillaan.
Helvi lähti silloin viimeisen kerran rakkaasta Kesäpaikasta.

19.10.2013

Helluntaina 53 vuotta sitten tässä salissa vietettiin juhlia. Olin innoissani jo aamulla käynyt keräämässä kulleroita maantien päässä ja nyt tuomani kukat julistivat kevään riemua maljakossa. Olin silloin vajaa 10 vuotias mutta tiesin kyllä, mitä häät ovat, olihan jo ollut sisareni häissä. Tiesin, että nyt oli taas iloisen juhlan aika. En kuitenkaan silloin vielä arvannut, kuinka todella tärkeän ihmisen silloin sainkaan elämääni.

Vanhin veljeni Juho meni silloin naimisiin.

Morsian oli mielestäni kaunis. Hänen yllään oli upea, muodin mukainen leveähelmainen puku ja kaulassaan kimalteli kaulakoru, jollaista en ollut ennen nähnyt. Se oli mielestäni maailman kaunein koru. Morsian hymyili aurinkoisesti ja veljeni kasvot muuttuivat pehmeän onnelliseksi kun hän katseli tuoretta vaimoaan. Vihkimisen jälkeen iloinen puheensorina täytti ruokasalin ja me lapset jatkoimme pihalla kesäloman keskeyttämiä leikkejämme. Me Ainon kanssa katselimme pitkiin toisiamme. Tiesimme, että meistä oli nyt tullut sukulaisia, tavallaan.

Tämä morsian, Helvi, os.Karppinen, syntyi Veskoniemeen Martta ja Ossi Karppisen perheeseen. Koulunkäynnin hän aloitti Koppelon vanhalla koululla ja koulunsa jälkeen hänet pyydettiin töihin Koppelon uuden koulun asuntolaan. Hän olikin siihen työhön vallan sopiva sillä hän oli luonteeltaan lämminsydäminen, iloinen ja ahkera ja hän tunsi lähes kaikki asuntolaoppilaat henkilökohtaisesti. Suuri osa oli sukuakin, ainakin heidän vanhempansa olivat tuttuja.

Eipä aikaakaan, kun veljeni alkoi kierrellä asuntolaa tositarkoituksella ja niinpä pääsimme helluntaina 1960 viettämään häitä tähän ruokasaliin, joka silloin oli asuntolan juhla-ja ruokasalina. Nykyään tätä isännöi Koppelon kyläyhdistys.

Helvin ja Juhon perheeseen syntyi 10 vuoden sisällä 5 lasta, neljä tyttöä ja poika keskimmäisenä. Helvi oli äitinä rakastava ja lempeä, mutta myös riittävän jämäkkä. Hänen huumorintajunsa oli pistämätön ja vaikeatkin asiat hän osasi esittää siten, ettei siitä jäänyt kaunaa eikä pahaa mieltä. Kunnon äitien tapaan hän kyllä osasi marmattaa ja pitää puhutteluja silloin kun katsoi niiden olevan tarpeellisia mutta lapset tunsivat olonsa turvalliseksi Helvi-äidin huomassa. Kotona oli ruoka-ja kotiintuloajat, mutta asioista joustettiin tarpeen mukaan. Helvi oli hyväntuulinen ja osasi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen joten häneen kyllä sopii herkän laulun ”Äideistä parhain” sanat: ”lohdun hän loi, suojan hän soi. Hellyyttä sain, siit kiitän nyt vain. Rakkaudestaan voimaa mä saan..”

Helvi tuli toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Aikana, jolloin lapset olivat pieniä, perhe asusti Koppelossa siinä pikku mökissä, missä myös Juhon vanhemmat ja sisaruksetkin asuivat. Ahdastahan siinä oli, mutta sopu antoi sijaa enkä muista poikkipuolisten sanojen lennelleen. Helvin ja anoppinsa välit olivat ja pysyivät hyvänä ja he tukivat toisiaan. Minulle Helvi oli se henkilö, jolta voi kysellä vaikka naiseksi tulon asioita ja muita elämän kipeitä kysymyksiä. Sain harjoitella myös lapsien hoitoa. Varsinkin kolme vanhinta lasta olivat kuin pikkusisaruksiani, nuorempien synnyttyä olin jo lähtenyt omille teilleni.

Kun lapset varttuivat, perhe muutti Koppelon koululle asumaan. Helvi aloitti taas työelämän Koppelon koululla. Hän keitteli ruokaa ja hän siivosi sekä tuuraili talonmiestä. Juho oli koulun talonmiehenä Lapset nauttivat lyhyestä koulumatkasta ja perhe eli ehkä parasta vaihettaan.

Helvi harrasti käsitöitä, ennenkaikkea kauniita tilkkutöitä. Hän maalasi posliina, teki nahkatöitä ja kutoi mattoja. Talvella hän hiihteli Koppelon jylhissä maastoissa. Hän kulki Koppelon demokraattisten naisten piirissä mm. jumpalla ja kun Koppelon kyläyhdistys perustettiin, olivat Helvi ja Juho aktiivisesti toiminnassa mukana. Juho oli pitkään puheenjohtajana mutta ei Helvin toimet olleet yhtään vähäisempiä. Helvi oli miehensä tukena ja apuna ja hän oli kyläjuhlien armoitettu kalapotun keittäjä. He toimivat yhdessä myös Hengitysliiton toiminnassa .

Helvin ja Juhon rakkain yhteinen harrasus oli kuitenkin kalastus. Kesät kuluivat Kesäpaikassa missä lapset saivat kurpoa rantavesissä ja opetella vesilläliikkumisen alkeita. Nyt he kaikki taitavat olla ihmisiä, jotka selviävät tuulissa ja tuiskuissa, niin konkreettisesti vesillä kuin myös elämän kiperissä karikoissa.

Kesäpaikassa Helvi rakasti erityisesti marjastusta. Perhe lastattiin Pauha-veneeseen ja Juho puksutteli sen jonnekin saaren laitaan milloin hillat, mustikat tai puolukat mielessä. Marjaretket eivät olleet mikään pakkoreissu vaan ennemminkin retki, johon mahtui marjastuksen ohessa verkon heittoa, kahvittelua, uintia ja makkaranpaistoakin. Mitään sankokiintiötä ei ollut vaan kukin keräsi voimiensa mukaan ja kaikilla oli mukavaa.

Usein Helvi joutui toimimaan vieraanvaraisena emäntänä sillä Juho seurallisena miehenä kutsui ihmisiä piipahtamaan kylään. Joskus aivan oudoista ihmisistä kehkeytyi ihan aitoja ystävyyssuhteita. Meitä sukulaisia lappasi tietysti kaiket kesät ja aina saimme ystävällisen vastaanoton ja yösijan. Etenkin minulle Helvin ja Juhon koti on aina ollut kuin toinen koti.

Aika kuluu yllättävän nopeasti.

Helville ja Juholle on siunautunut useita lapsenlapsia ja nyt on jo lapsia neljännessä polvessa. Tiedän Helvin iloinneen kuullessaan muutama viikko sitten syntyneestä poikansa Emmi-tyttären tyttövauvasta.

Helvi rakasti mummona oloaan ja pikkuväkeä ympärillään. Sama hyväntuulinen rakkaus ympäröi nyt nousevaa sukupolvea niinkuin aiemmin omia lapsiaan. Myös lapsenlapset rakastivat mummoaan. Tyttärentytär Senni luonnehti mummoaan fb-päivityksessään: ”Rakkain, tärkein, kiltein, ihanin ja hauskin ihminen on poissa”

Vaikka maailma näytti väliin varjopuoltakin, suhtautui Helvi siihen ihmeteltävällä tyyneydellä. Varmasti hän joskus tunsi kipeääkin surua, mutta hän ei tehnyt siitä numeroa eikä rakennellut marttyyrin kruunua otsalleen. ”Asioita vaan tapahtuu...”on terve suhtautumistapa sellaiseen, mihin ei voi itse vaikuttaa. Asiat eivät parane murehtimalla . Helvi oli perinyt huumorintajunsa isältään Ossilta ja aina hän löysi tilanteeseen keventävän sanan, jolla selvittiin vaikeuksista eteenpäin.

Kun tämä vakava sairaus alkoi hivuttaututua Helvin kehoon asumaan, tuli aika harkita muuttoa lähemmäksi palveluita, Ivaloon. Kyllä Helvi mietti sitä pitkään eikä ilmeisesti koskaan mielessään oikein hyväksynyt Koppelosta muuttoa vaikka myönsikin sen tarpeelliseksi ja oikeaksi ratkaisuksi. Onneksi palvelutalolla oli käsityöhuone ja siellä kangaspuut, joten Helvi pääsi taas toteuttamaan itseään. Hän kertoi minulle kerran, kuinka viikon kohokohta oli, kun Anni (Salonen) tuli hänen kanssaan kutomaan. Juho ja Aulis sillä aikaa tarinoivat omiaan ja sitten he kahvittelivat yhdessä.

Sairauteensa Helvi suhtautui realistisesti ja höystäen senkin huumorilla. Varmaan hän mielessään kävi sitä useinkin läpi, mutta tauti ei kuitenkaan nujertanut häntä henkisesti vaikka kehoa se turmelikin. Yhdessä Juhon kanssa hän kesti hoidot ja luotti siihen, että hänen hyväkseen tehdään kaikki mitä voidaan.

Viime kesänä minulla oli tilaisuus viettää Kesäpaikassa useamman viikon. Helvi ja Juho olivat myös siellä. Ilma oli upea niinkuin se viime kesänä oli ja olimme paljon ulkona. Muistan yhdenkin päivän, jolloin olimme siellä kolmistaan. Juho hipsi tervapänikkä kädessään tervaamaan venettä,

ja me Helvin kanssa istuimme saunarannassa juttelemassa (ja toisella silmällä vartioimassa ettei veneentervaaja kolhi itseään rantakiviin). Kesäpäivä oli parhaimmillaan, leppeän lämmin eikä liian kuuma. Siinä me tarinomme, muistelimme menneitä ja Helvi puhui myös omasta kunnostaan. Huomasin, että hän tiesi matkansa pään olevan lähellä. Hieman alakuloisesti hän huokasi, että tämä nyt on tässä, mutta sitten hän katsoi taas Juhoa kohti, hymyili, nousi ja sanoi menevänsä tämän luokse, pitämään seuraa. Myöhemmin, kun he menivät yhdessä saunaan, muistan sanoneeni, että tuossa näkyy rakkaus.

Juho hoiti vaimoaan esimerkillisen hyvin saamatta sen kummempaa korvausta omahoitajana. Tiedän, että Helvi arvosti sitä ja uskon hänen olleen tyytyväinen ja kiitollinen saamaansa huolenpitoon. Palvelutaossa hän sai myös apua joten hän sai olla kotona lähes loppuun asti. Vain muutaman viimeisen päivän hän oli sairaalassa ja silloinkin häntä ympäröi rakkaat ja läheiset ihmiset, Juho, lapset ja osa lapsenlapsistaankin.

Helvi on nyt poissa, maisten vaivojen ulottumattomissa. Mutta hän ei jättänyt meitä. Meillä on muistomme, jokaisella omamme. Lapset muistavat omia kokemuksiaan, lapsenlapset rakasta mummoaan. Ystävät hyväntuulista porukan jäsentä, hänen mukavia juttujaan ja iloista, vapautunutta nauruaan. Suvusta on taas yksi rakas ihminen poissa mutta Hänen muistonsa kulkee meidän mukanamme.

Juholla on muistoja eniten ja hänen vierellään on tyhjä paikka. Mutta uskon, että Helvi kulkee edelleen hänen mukanaan. Nyt ajatuksissa, mutta aivan kun olisi läsnä, näin luulen.

Helvi oli täydellinen vaimo Juholle. He rakastivat toisiaan ja tasoittivat toistensa särmiä. Vielä viimeisinä yhteisinä aikionaan he katsoivat toisiaan kuin vasta rakastuneet, lempeästi, kurillisesti hymyillen. Käsi kädessä.

Tämä on oikein hyvä paikka jättää Helville jäähyväiset. Hänen lähes koko elämänsä pyöri tämän pihan ympärillä. Täällä hän viihtyi ja oli onnellinen.

Me hyvästelemme hänet suureen tuntemattomaan kiitollisin ja siunaavin mielin.

Juhon sisko Aila