Tuomien kukkiessa

Kevät kirkas koittaa,
Lounatuulet laulavat,
lainehet jo loiskivat,
purot harppua soittaa.
Tervehdä riemuiten tuloa keväimen...(vanha kevätlaulu)

Uupumus alkaa olla pikku hiljaa selätetty. No, lääkärille on aika vasta parin viikon päästä ja ilman muuta käyn hänen luonaan, mutta pahon väsymys alkaa helpottaa. Ainakin tänään tuntuu siltä.
Nuo muutamat lämpimät päivät tekivät ihmeitä. Ja muutenkin. Kyllä mielialakin on mukana, siihen on sentään vielä vähän aikaa, kun elämäni oli täysin lukossa. En tarvitse vieläkään kun muutaman vaikean vastuksen, pahan sanan tai vastaavaa, mieliala laskee nollaan ja allekin.
Mutta aika parantaa, aurinko sulattaa eikä voi mököttää kun linnut huutelevat reviirilaulujaan aamusta iltaan.

Hankinpa tässä postimyynnistä pyörän. Kallis sijoitushan se on, mutta ajattelin, että uusi on aina uusi eikä ehkä heti ala ryppyilemään. No, postimyynnistä ostettaessa tavara on yleensä palapelinä. Tämä ei sentään ihan osasissa ollut, mutta kyllä siinä kului Amin aikaa ja mun hermoja. Naapurin rouva (85vee) tuli inspehtooriksi siihen joten kyllä me kolmeen pekkaan se kootuksi saatiin. Koeajo ei sujunut oikein mallikkaasti, tuntui, että menen silmälleni enkä osaa jarruttaa tarpeeksi varovasti. Hienosäädöt jäi kuitenkin myöhempään kertaan.

Tänään, aamuyöllä, iski pelko. Onhan siihen jo lähes 10 vuotta, kun viimeksi ajelin pyörällä. Pelko oli niin voimakas, että olin valmis lähettämään fillarin takaisin uskoen, etten minä enää osaa enkä jaksa. Aimo hermostui täysin minun hötkyilyyn, ei hän parka ymmärrä laisinkaan, etten edes minä ole täydellinen. Muutaman itsesäälin kyyneleen jälkeen kokosin itseni ja hain ajopelini aitasta. Siitä piti säätää satula ja ohjaustanko ylemmäs ja suorempaan, ja kas kummaa, miepä osasin sen, ihan itte. Ei tarvinnut inspehtooria eikä asentajaa, vaan ITTE laitoin. (suosittelen ohjeisiin tutustumista)
Jo se teki itsetunnolle hyvää. Ajelu sujuikin aivan mallikkaasti, pyöräkin totteli eikä meinannut enää heittää satulasta, niinkuin koeajolla. Tein lähes tunnin lenkin tutustuen kylän lähiympäristöön. Kaarisillalla istuskelin, soittelin euron puheluita, tutustuin pieneen vesikoiran pentuun, jolla oli jo ihana parta. (Siis koirakuume oirehtii taas.)

Tuomi kukkii! Ja voikukat tietty. Leskenlehdet ja sinivuokot lopettelevat jo kukintaansa. Tainiovirran ranta oli keltaisenaan rentukoita. Inarilla rentukat ovat juhannuksen aikaan tai ehkä vähän ennen...ei ikinä toukokuussa.

Tämähän muuten onkin SE juttu, jonka vuoksi viihdyn täällä. Kevät tulee ihmisten aikaan eikä syksykään hätyyttele vielä elokuussa.

Ami on harrastanut omaa kevätpuuhaansa. Tennissä kuluu puuta talven aikana melkoisen paljon ja kevät on kuulemma parasta klapintekoaikaa. Ei ole liian kuuma eikä itikoita...ja pihassa on komea klapikasa, joka siirtyy liiteriin siisteiksi pinoiksi.
Minäkin sain Tennin ikkunat pestyä ja siivoilinpa "kesähuoneen" itselleni makuusopeksi. Se on pieni huone kamarin kyljessä, joka on talvisin kylmillään ja varastotilana.
Vielä olisi paljon hommia, mutta enpä aio ottaa paineita. Kevään aikana olen ymmärtänyt, että elämäni aikana olen ollut sen verran ahtaissa rakosissa, enää sellaiseen en vapaaehtoisesti mene. On opittava olemaan armollinen itselleen, on opittava sanomaan pienen sanan: EI.