Nyt tää mamma on taas kotonurkilla. Ensiksi pitää tietysti määrittää koti, eli katekismuksen sanoin: mitä se on.
Määrittelen kotipaikkani virallisimman määreen mukaan, eli missä sitä ollaan kirjoilla, siellä koti. Tai epävirallisemmin, missä oma sänky, siellä paras kolo olla. Siis olen nyt virallisessa kodissani, yöt omassa sängyssäni, olen kotona.
Kylmimmän talven vietin sisareni lämpimässä kodissa, pehmeässä sängyssä ja viihdyin erinomaisesti. Opin kutomaan lettiäkin, kiitos kiltin ja taitavan siskontytön. Sisko itse neuvoi peukalolangan oikean käytön ja itse kaivelin netistä kantapääkavennuksen salat, siis paljon käsityöoppimista tuli sillä reissulla. Neljät villasukatkin tikutin kuukaudessa, joka on todella paljon paljon, hätinä yhdet sukat vuodessa tekevälle.
Siellä sairastin kunnon virusyskän, joka saa silloin tällöin vieläkin puhtia ja kunnon yskäsetin aikaseksi. Sisarta on taas kiittäminen, hän toi Zinkosan-imeskelytabletteja ja ne hillitsevät jo vauhtiin päässyttä yskänpuuskaa tehokkaasti.
Sieltä lähdin sitten Tenniin, jossa isäntä oli melkoisessa lentsussa joten teatterireissusta ei sitten tullut mitään. No, useampi suunniteltu teatterimatka on jäänyt tekemättä kuin käyty, siis ei mitään maata mullistavaa siinäkään.
Yleensä olen yrittänyt pitää mieleni mullistumatta pienistä, myös isommista mullistuksista. Pää ei enää kestä, mieluummin siis murehet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tennistä reissasin päivän bussilla, kultamurun synttäreille.
Ei siitä ole aikaakaan, kun tyttäreni synnytti pikkuisen kääryläisen, rakkaan tuhisijan josta kasvoi iloinen naurava veikkonen. Tavattoman kiltti oli tämä
lapsukainen, rakastettava ja rakastava. Kuudessa vuodessa on kasvanut pitkä poika, joka on edelleen rakastettava, ihana, hyvin käyttäytyvä herrasmies. Hän on taitava ja innokas kokkipoika, jonka kanssa leivoimme synttäripöytään pullia ja lusikkaleipiä sekä teimme parikin kakkua. Kehittelimme pojan kanssa myös ruuan, jota voisi kutsua Broileriherkuksi, sillä kokki oli jälkeinpäin sanonut äidilleen, ettei koskaan aikaisemmin ollut saanut yhtä hyvää ruokaa.
Tässä vinkiksi teillekin mummin suunnittelema ja Jonin toteuttama herkku broilerista:
400 g filesuikaleita
1 rkl voita
1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
pieni pätkä purjoa
1/2 pussia kukkakaalia
1 rkl vehäjauhoja
1 kanaliemikuutio
3 dl vettä
2.5 dl ruokakermaa (purkillinen)
Voi sulatetaan paistinpannulla tai padan pohjassa
sekaan broikut, pyöritellään ja maustetaan. Sitten kasvikset ja jauhot ja liemikuutio sekaan, pyöritellään puukauhalla ja lopuksi vesi , sitten heti perään kerma. Ja sitten maistetaan vaan ei polteta huulia. Ja maustetaan lisää, vaikka suolalla tai herbamarella jos tarvetta on. Keitellään noin vartin verran ja son siinä!
Keitetty riisi on hyvä lisäke, perunakin maistuu ja pastakastikkeena taitaa olla verratonta, luulen.
Vois sekaan laittaa vaikka mitä, herkkusieniä ja paprikaa ainakin, mutta Joni syö paprikat mieluummin raakana, mikä onkin viisasta ja oikein.
No, synttäreistä sen verran vielä, että herra sai kameran ja heti ensimäisenä päivänä loppui paristot, kuviakin kertyi monta sataa. Hieno ja mieleinen oli kauko-ohjattava helikopteri, mielenkiintoinen taas jousipyssy, jossa ammutaan imukuppinuolia ikkunaan. Lisäksi tuli taulu, joitakin ötököitä, mitä ne lienevätkin, koottavia juttuja sekä iso sukkapaketti, jossa ei, yllätys yllätys ollut sukan sukkaa, vaan Unnatädin lahjoittama koottava....jokin?!?
Nykyajan lelut ovat sitten merkillisiä. Mollamaija-aikakauden mummi on ihmeissään. Mutta käden taitoja ja koordinaatiokykyä ne kasvattaa jotta mikäpä tässä, kehitys kehittyy.
Mukavaa oli taas tavata toinenkin mummo sekä vaari. He ovat tosi mukavia ihmisiä ja ollaan sovittu, että kerran vuodessa tavataan, pojan synttäreillä, niin kauan kun vaan jaksetaan matkustaa.
Rakastan junamatkoja. Nyt sain unelmapaikan, kasvot menosuuntaan, ikkunan vieressä ja pöytä edessä. Ketään ei tullut vastapäätä, joten sain oikoa kipeää kinttuani, tehdä ristikkoa ja kutoa ranteensuojia. Matka vaan oli liian lyhyt, juna liian nopea tai molempia, olisin istunut siinä vaikka kuinka kauan. Hellematkat ovat luku sinänsä, niitäkin on tullut teh
tyä ja hikoiltua joka liikahduksella, niitä en halua muistella.
nyt olen kotona taas...
Jadekoira otti vastaan omaan hellyttävän riehakkaaseen tapaansa, Milokoira ei korvaansa lotkauttanut, mistä olen vain kiitollinen. Sopu on säilynyt kun pidämme sen kanssa näpit irti toisistamme. Emme katsokaan toisiimme, kierrämme kaukaa joten toimeen tullaan.
Tokihan koirat laitetaan päiväksi aitauksen taakse takkahuoneen puolelle joten voin kulkea ulos pelkäämättä hampaita nilkassani.
Olen tässä käynyt tervehtimässä rakkaitten ystävien eläimiä. Tulivat Itikseen (se on itäkeskus nykyään) vastaan, tarjosivat ruuan ja neuvoivat tien siitä labyrintistä ulos. (Että minä menenkin sekaisin siinä talossa, joku kaunis päivä eksyn sinne ja joskus kalvaat luuni löytyvät jostain sokkelon perältä, huoh)
Reiskaisäntä jäi vastakaan eläkkeelle ja kärsi tietysti tekemisen puutteesta, niinkuin moni eläkkeelle jäävä tekee (vaan en minä). Pirjorouva keksi lääkkeen tekemisen tuskaan ja perheeseen tuli Bablo-villakoiran kaveriksi Robin,-saman lajin pörheäturkki. On se veikeä pari kun ne mennä vipeltävät peräkkäin eivätkä kuulemma isommin enää ottele. Kun marssijärjestys on aikoinaan sovittu, on koirien hyvä olla.
Uutukaisena perheeseen muutti komistus Venäjän Sininen Miska-kissa. Vasta puoli vuotias mutta jo näkee, että hänessä on tyyliä. Vihreät silmät ja siniharmaa turkki, isot korvat ja ylväs ryhti. Tahtoo kissan!!!
Lisäys myöhemmin:
Olimme juuri Mikun ja Sarun kanssa katsomassa vastanaineita Kansallisteatterissa, kun sain tekstiviestin Miskakissan emännältä, jossa hän kertoi kissan käyneen elämänsä ensimäisessä näyttelyssä ja saaneen sieltä kaksikin palkintoruusuketta lajinsa lupaavimpana pentuna.
Oli mukavaa jatkaa tauon jälkeen teatterinautintoa mielessä komean kissaprinssin alkava palkintosenä...Onnea Marmoritielle!!!
Nyt olen tässä viikon verran ja sitten lähden Tennin mäelle. Takaisin tulen huhtikuun viimeisellä viikolla jolloin on tutustuminen Porvoon lasarettiin ja vappuaattoaamuna matkustan polvioperaatioon, vihdoinkin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on mysteerio. Tarvitsen nimittäin vähäksi aikaa hoitajan tähän ja mistäpä sellainen, joka pärjäisi vielä noitten hauvojenkin kanssa. Tosin, saahan ne tuonne aidan taakse, mutta kuitenkin.
Murheita ei kuitenkaan kannata murehtia etukäteen, annahan ensin pääsen leikkopöydälle ja sieltä pois...asioilla on taipumus järjestyä, sanoo kansa viisaasti ja miehän uskon, että niin tapahtuu kuin hyväksi on.
