Talven tuloa odotellessa

Ai että!
Tää mamma on täpinöissä. Ajatelkaa nyt. Koko pienen (lue: pitkän) ikäni olen asunut seudulla, jossa talvi tulee aikaisin. Joskus ihan syyskuussa mutta lokakuussa se on jo melko varmasti ainakin porstuassa ja marraskuussa viimeistään pakkanen pakottaa vastahakoisimmankin kaivamaan välihousut komeron pohjalta jalkaansa.
Mutta mitä tekee Sibbosen syksy armon vuonna 2011? On lämmintä, eipä paljoa sadakaan. Aurinko paistaa joskaan ei ihan lämmittämällä mutta kuulaat syksypäivät seuraavat toinen toistaan. Satunnainen vesisadekin on yleensä kevyttä eikä lotraa päivätolkulla vaan piha ehtii välillä kuivata jottei koirapariskon tarvitse savivellissä kirmata.

Ai että olen nauttinut. Sittenkin, vaikkei haaveilemistani pitkistä kävelylenkeistä koiruuksien kanssa ole tullut mitään. Pienistäkin ulkoilutuokioista olen kuitenkin iloinnut. Olen istunut rapuilla ja vain katsellut ja aistinut syksyistä ilmaa. Ei täällä Etelä-Suomessa ilma ole sen saastuneempaa kuin muuallakaan Suomessa, ei ainakaan täällä "landella".

Kävin otrobedin luona ja pääsin leikkausjonoon. Pari-kolme kuukautta ja saan polveen varaosan. Nyt sain jo apuja eli kyynärsauvat ja rollaattorin. Tää rollis on ehkä hieman hätiköity juttu mutta ehkä se joissakin kotihommissa on hyväkin apu. Viikonloppuna testaan piparien leipomisessa sen istuinpenkkiä. Sauva sen sijaan on enemmän kuin tarpeen. Helpottaa kävelyä aivan ratkaisevasti.

Itsenäisyyspäivän aikaan kävin Tennissä. Kylätoimikunnan pikkujouluissa söytiin tosi herkullinen jouluateria. Kinkku oli varmasti jotain muuta kuin kaupan halpistavaraa. Lienee jonkun kotipssun takajalka...murea ja maukas.

Ja tiernapojat. En meinannut uskoa aistejani. Ekaluokkalaisista kylänpojista koottu porukka! Reippaat liikkeet, selkeät, takeltelemattomat sanat ja puhdas sävelkulku. Paikallinen kanttori-Mirkku oli tehnyt tosi hyvää työtä. Oma poikansa oli mukana ja hän on ilmeisen lahjakas monin tavoin, mutta kyllä toisetkin osasivat. Pojat samaistuivat rooleihinsa, siellä tosiaan OLI niin kuningas Herodes kuin Muriaanien Kuningaskin miekkailemassa, oli tomera, arvonsa tunteva Knihti ja herkkä Tähtipoika. Mirkku itse istui lattialla ja lauloi hiljaa poikien kanssa, siksi sanat menivät nappiin, mutta että sävelkin...
Olen kuullut tiernapoikia lukemattomina versioina (itsekin kerran muriaanien kuninkaana mustat sukkahousut päässä ja Hannan piirtämä suu auki) mutta noin vapautunutta ja nautittavaa esitystä en muista ennen nähneeni. Ja kyllä yleisökin tykkäsi. ablodeista ei meinannut tulla loppua ja pojat olivat ihan hämillään.

Aika Tennissä meni levätessä, en edes siivonnut, vaikka olisi kaiketi pitänyt. Aimolla oli traktori ja kaivuri tekemässä pihahommia, aika kului liian nopeasti. No, viikon päästä menen taas sinne, ehkäpä sitten olen enemmän voimissani.

Tätä omaa tilannetta olen miettinyt, ehkä joskus vähän liikaakin. Olavi, Aimon hypnoosia ja psykologiaa harrastava velipoika neuvoi, että ajatuksien pitää antaa tulla ja mennä, mutta väkisin ei kannata ajaa pois eikä liikaa pidätellä. Puhumattomia asioita on vain liian paljon. En tiedä, hyödyttäisikö puhuminen ketään tai mitään, mutta joskus tuntuu, että taakka, joka tuolla sisuksissa pullistelee, vaatii väkisin päästä ulos.
Mutta kuka jaksaisi kuunnella ja ketä kiinnostaa se jätelasti, joka siellä muhii?

Äääähh, antaa olla.
Piparitaikinan teko odottaa, munat ja voi lämpenee pöydällä...
ja koiratkin pitää pissattaa...