tunne lämpöä en nyt....
joku vanha laulu alkaa noin, mutta minulla riittää lämpöä kyllä. Joskus jopa niin, että tunnen itseni lämpöpatteriksi. Varsinkin, jos teen vähänkin fyysisempää hommaa, alan muistuttaa jopa kuumavesilaitetta, joka tihkuu ja tihkuu...siis epäkuntoista. Joopa joo, kyllä tässä jo onkin epäkunnossa, sanoisinko pirskahtelevassa kondiksessa.
Eikä kesäkään ole vielä saanut kovin pitkää etumatkaa. Nytkin paistaa aurinko ja viime viikolla oli yli 20 lämpöastetta...
Mutta käydäänpa kesässä pikakelauksella.
Aipan ja mun kesä meni terveystarkkailun merkeissä. Kalenteri pursuili aikoja milloin fysioterapiaan mun poven vuoksi ja Aippa ramppasi tk:n ja keskussairaalan vastaanotoilla milloin näytteen antamisessa milloin lääkäreiden ja Muiden Tärkeiden Henkilöiden puhuttelussa. Välillä kotiin tulevasta miehestä lähti letkua ja piuhaa, oli mittareita ja muita anturoita...ja brosyyreja oli aina laukullinen mukanaan.
Noh, polvi on vihdoin todettu parantuneen hyvin, joten en turhaan ahkeroinut fysioterapiassa. Kallista lystiä, josta Kela korvaa vain murto-osan, mutta kun oli mukavat jumpparit jotka kannustivat ja muutekin puhuttiin mukavia niin mikäpä se siinä.
Ruokavaliota ollaan opeteltu ja todettu, että kyllä 800 kalorillakin elää mutta työsevää sen valmistaminen on. Onneksi kesä oli parhaimmillaan joten vihannekset ja juureksekint olivat parhaimmillaan ja suht. edullisia. Eipä niitä kyllä halvaksi voi sanoa koskaan mutta hyviä, hyviä...
Minäkin olin myötäeläen mukana eikäpä se mulle pahaa tee todellakaan. Äkkiä ne lähteneet läskit vaan palaavat jos ei pidä varaansa (enkä tiedä, osaanko pitää)
Nyt sitten vaan odotellaan...
Muita menoja oli sitten vähän harvempaan. Perinteinen Tenninmäen tapahtuma oli ja meni mukavasti. Ilma suosi, polveni kesti ja oli tosi mukavaa tavata taas Aipan läheisiä. Kävimme syömässä Golfravintolassa ja sitten tultiin Tenniin kahville. Leila toi valtavan kakun ja siitä tehtiin suvereenisti selvää samoin kuin Onervan kuulu bostonkakku kelpasi. Tänä kesänä ei ollut sahtibileitä ja päätimme, että näin on hyvä. Tokko seuraavalla kerrallakaan alamme mallasvettä tarjoilemaan. Kaipasikokaan sitä kukaan...tokkopa.
Seuraava kohokohta olikin sitten Savonlinnan Varparannassa. Sanni-kummityttökullanmuru päätti mennä Miikka-kihlattunsa kanssa virallisiin naimisiin ja samme kunnian olla todistamassa tätä tilaisuutta. Ai että oli ihanat häät. Niin itsensä näköiseksi olivat juhlansa suunnitelleet, rennot, iloiset ja lämminhenkiset.
Joku on joskus moittinut siviilihäitä kylmäkiskoisiksi mutta viimeistään nämä juhlat osoittivat, että kylmyys oli kaukana kaikessa mielessä. Aurinko helotti, juhlamiljöö oli ihanan romanttinen ja nenäliinat kaivettiin esiin viimeistään silloin, kun morsiuspari kertoi toisilleen (meidän kuunnellessa korvat hörössä) miksi he haluavat mennä naimisiin juuri TOISTENSA kanssa. Rakkaus oli sananmukaisesti läsnä...sitä on vaikeaa selittää, mutta niin vaan aito tunne täytti pihan ja juhlatalon, ettei tullut mieleenkään epäillä, etteikö tämä liitto olisi suunniteltukin taivaassa ja kestämään kaiken, mitä elämä tarjoaakin.
Vieraita on käynyt Tennissä harvakseltaan. Tapio ja Onerva piipahtivat pari kertaa matkalla pohjoiseen, Matti kävi ja Olavin perhe mökiltään. Tapi pistäysi juttelemassa mutta sitten kävi vähän pitempimatkalainenkin, sillä Keijo kävi esittelemässä meille rakkaansa joka matkasi isiensä maalle Austraaliasta saakka. SueEllen on upea nainen, siinä on Keijolle iltojen iloa ja päivien rattoa kylliksi.
Heinäkuun lopulla roudasimme tavarat Söderkullasta Tommolantielle Heinolaan. Mika oli taas avuliaana priimusmoottorina ja Sarin-isi Mikko iloisena muuttomiehenä, joka ei paljoa palkkaa tahtonut.
Kunnon käristyspussin sai, toivottavasti riitti ja maistui hyvälle. Anne ja Esa olivat myös hyvänä roudarina, joten piankos nuo mööbelit paikalleen saatiin. Toivottavasti muutot loppuivat tähän, sillä rankkaa se on, huh huh.
Tämä koti on ihan mukava, suht.hyvän kävelymatkan päässä tärkeimmistä kohteista kuten linkkari ja uimahalli, kirjastokin on ihan heti kun mennään mäen yli.Ärrä naapurissa, nam, jos karkkihimo yllättää. Ei ole vielä, toivottavsati ei tulekaan. Jos jotain moitittavaa niin sokeritoukkia näkyy yöaikaan vessan lattialta ja sitten yläkerrassa asuu joku kaistapää, joka syljeksii parvekkeelta. Yök.
Kesän kohokohtiin kuului myös Sipoon kesäteatteri, jossa esitettiin vanha kunnon Allo Allo eli suomalaisittain "Maanalainen armeija iskee jälleen".
Miku esitti siinä kenraalia ja oli roolinsa kunniaksi ajellut päälakensa kaljuksi. Täytyy äidin ääni ylpeänä väristen todeta, että olisi ollut esikoisesta teatterin lavalle niinkuin hän nuorempana haaveili. On vain perinyt sukupolven, joka reistailee joka vähästä. Nyt se on leikattu, onko saatu kuntoon, on eri asia jonka aika näyttää.
Paljon poika aikaa sai teatteriin kulumaan muttei se varmasti hukkaanmennyttä aikaa ole. Toivottavasti jaksaa ensi kesänä jatkaa, kyllä koirat pärjää Mamin hoidossa välillä. Ja onhan Unna...
Kaikki ei aina mene terveydebhuollossakaan nappiin. Kun asiat siirtyivät kuukausilla eteenpäin, päätimme karistaa kotomaan tomut kantapäistä ja suuntasimme virvoittavien vesien äärelle. Ei maailman ääriin vaan hyvään naapurimaahan Eestiin, jonne Aipalla on hyvät suhteet ja paljon ystäviä.
Keijo lupasi talonsa majapaikaksemme, joten Saarenmaa oli pääosoite, mutta ensin päätimme katsastaa Hiidenmaan.
Hiiumaa niinkuin paikalliset sanovat ja minusta se on niin kaunis nimi, että minullekin se on aito Hiiumaa, hiljenee syyskuun alussa. Me menimme sinne 2. syyskuuta eikä mikään ollut auki. Onneksi kaukaa viisas ja kaiken aina etukäteen suunnitteleva ystäväni Aippa tilasi majapaikan netistä etukäteen, joten puhelimesta saadulla koodilla pääsimme sisään hiljaiseen hotelliin jossa vietimme kahteen pekkaan rattoisan illan rappukäytävässä istuen, kunhan ensin hain vastapäisestä Selveristä viinereitä, suolakurkkuja ja pari putelia kaljaa. Tuli sinne myöhemmin pari muutakin vierasta ja henkilökuntaakin 1 kpl käymään mutta me vetäydyimme hyvissä ajoin keräämään voimia saarimatkailuun.
Seuraavana päivänä kiersimme Kassari-saaren etsien aamukahvipaikkaa ja paikallisesta pikkupuodista saimmekin kupposen kuumaa ja muuta evästä. Siellä on paljon kesäelämää, siellä on hiekkarantoja ja komeat merimaisemat, mutta nyt oli vieraat poissa ja putiikit kiinni.
Ajelimme saaren ympäri. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia, talojen pihat todella hyvin hoidettuja, puut pursusivat hedelmiä ja syksyn kukat...ai ai. Näkee, että eestiläiset rakastavat maataan ja ympäristöään.
Kävimme saaren pääkaupungissa Kärlassa josta löysimme kumiteräkengät ja sitten ajelimme hissukseen Emmasteen kautta satamaan jossa odottelimme lauttaa, joka veisi meidät Saarenmaalle.
Keijo ja SueEllen olivat olleet edellisen viikon Kuressaaressa ja lähtiessään laittaneet meille jopa vuoteetkin valmiiksi...
Mutta meneekö oikeassa elämässä kaikki aina suunnitelmien mukaan? Ei mee!!!Ei ainakaan meillä!!!
Keijon talossa piti alkaa remontti syyskuun toisella viikolla. No joo, remonttimiehet olivat tulkinneet kalenteria omaan tapaansa ja aloittivat rempan jo eka viikolla. Me menimme taloon, joka oli kuin pommituksen jäljiltä. Kaikki, joka ikinen huonekalu oli siirretty keskelle lattiaa täydeksi kaaokseksi. Ei puhettakaan että sinne olisi sopinut edes yhdeksi yöksi.
Muutaman voimasanan jälkeen päätimme ottaa käyttöön suunnitelman B ja etsimme majapaikaksi uudenuutukaisen hotellin Georg Otsin. Kallishan se oli, mutta olimme mielestämme ansainneet hyvät unet hyvässä sängyssä. Oli komeat maisemat merelle ja Vana-Linnan torniin ja aamupala oli runsas ja maistuva.
Seuraavana päivänä ajelimme saaren halki ja Muhun poikki lauttarantaan ja salmen ylitettyämme hurruutimme Navi-Neidin opastuksella rantatietä Pärnuun.
Pärnussa uusitaan katuja. Sinne tulee upea päätie ja monissa paikoissa oli remppa menossa. Pitäähän turistien päästä kaupunkiin. Muutenkin rakentaminen käy kuumana. Uusia lasipalatseja tulee sinne tänne mutta myös vanhoja, neuvostoaikaisia taloja remontoidaan ja aitoon eestiläistapaan niistä tulee kauniita ja huolitellun näköisiä. Värejä käytetään maltillisesti, harvoin näkee räikeitä venäläisvirityksiä, onneksi.
Majoituimme Lennukkiin, taloon, jossa Aimokin on joskus ollut osakkaana. Sehän oli tosi viehättävä paikka. Sopivasti vanhahtava, pikkuisen ränsistynyt mutta siisti. Sauna oli uusittu ja mukava terassi oli rakennettu olohuoneen kupeeseen. Pihalla kasvoi omppuja ja nurmikko oli tosi siisti, aitakin tontin ympärillä.
Minua viehätti nimenomaan se, että keittiössä oli vielä neuvostoaikaiset kaapit ja sisäkatot olivat ilmeisesti myös entiset.
Taloa vuokrataan matkailijoille ja ajattelin, että se voisikin olla osa talon vetovoimaa, jos siinä olisi vielä enemmän venäläisiä yksityiskohtia.
Ants-ystävä Helle-vaimoineen kuitsui meidät ja muutaman Aipan ystävän grillijuhliin puutarhaansa. Aippa pääsi taas vuoden vanhemmaksi ja mukavien ihmisten seurassa oli hauskaa viettää iltaa. Ants puhuu kyllä hyvää suomea, mutta miekin pystyn seuraamaan eestinkielistä keskustelua kunhan joitakin sanoja käännetään.
Ja heillä on upea piha. Käsistään kätevänä miehenä Ants on rakentanut pihalle jopa hienon takan pihamuurin kylkeen, ja siinä oli hyvä istua tuulelta suojassa. Helle taas rakastaa kukkia ja sen huomaa...kotikin heillä on tosi kaunis...siellä viihtyy.
Aikanaan palasimme levänneinä kotiin. Kuopus oli kotimiehenä, joten jäin tänne Heinolaan. Unna laittoi tämän blogisivuston taas kirjoitettavaan kuntoon, joten eiköhän näitä elämän raportointeja ala taas suoltua.
Jotekin olen oppinut tyhjentämään pääni turhista murheista. En tiedä, olenko tehnyt sen liiankin perusteellisesti ja muuttunut itsekkääksi muijaksi, mutta nyt tuntuu, että näin on hyvä. Vielä kun saisin menoni tasapainoon tulojeni kanssa, olisin tyytyväinen, mutta yritän pärjätä näinkin...
Heinola on rakennettu vesistön yhteyteen. Kaupunkia halkoo Kyminvirta eroittaen Ruosalaisen järven Konnivedestä ja virrassa on uitettu tukkeja vielä muutama vuosikymmen sitten.
Lintutarhalta suunnistin kotiinpäin radan vartta. Asemalla on kivaa taidetta, jotka on tehty jätemateriaalista. Varsinkin kirahvit ovat suosikkejani, joita pysähdyn lähes aina katselemaan.
