Puhdasta jälkeä

Nyt sitä on avattu Mamman Virallinen Kylpyläkausi. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen nautiskellut kylpyläelämästä, porealtaista ja valmiista ruokapöydistä. Aikaisemmin, entisessä elämässä kävimme useinkin Oulun Edenissä ja Levillä, Saariselälläkin, mutta kuivaa kautta on ollut pitkästi yli 10 vuotta.

Remonttiurakan loppumisen kunniaksi lähdimme lepolomalle Pärnuun. En ole ennen käynyt Eestissä, joten siksi matkustelu oli hyvä aloittaa sieltä. A:lle kaupunki on hyvinkin tuttu, mutta kilttinä poikana hän lähti sinne, kun minä sinne halusin. Siellä asuu hänellä myös tuttuja joista eräs omistaa ompeluliikkeen. Minulla on taas kroppa, johon tehdasasut eivät luontevasti istu, joten juhlajakku oli hankintalistalla. Oli sillä listalla paljon muutakin...

Pärnussa oli kovin talvi miesmuistiin. Lunta oli katujen reunat täynnä ja tv-uutisissa kerrottiin liikenneonnettomuuksista, joita liukas keli ja huonot renkaat-yhdistelmä aiheuttaa. Onneksi E-4-tie oli hyvässä kunnossa, lumeton, sitä oli turvallista ajaa.
Olimme liikkeellä omalla autolla ja pidimme kahvihetken Märjamaalla, omasta termospullosta. Se on matkalla hyvä varuste sillä tienvarren kahvikuppilat tarjoilevat mustaa mönjää, jota vain hyvällä mielikuvituksella varustautunut ihminen pystyy tunnistamaan kahviksi. Sen huomasimme tulomatkalla.

Perillä Tervisissä olimme iltapäivällä.
Paljon käytäviä! Tännehän eksyy!
Se oli ensimäinen huomio. Jos päätti oikaista jostakin, voi olla varma, että umpipussi oli vastassa. Opin parin turhan reissun jälkeen, että oikaisut ovat turhia, parempi pysyä ruodussa.
Huone oli siisti ja yllättävän tilava hotellihuoneeksi. Parvekekin oli- kesäiltoina varmasti hyvinkin käyttökelpoinen. Nyt siitä oli hyvä tuulettaa huone, kylmä tuuli karkoitti maisemanihailijan heti sisätiloihin.
Maisemaa passasi ihailla. Siinä oli ranta ja meri- ja aavan meren tuolla puolen jossakin oli maa -Ruotsi vissiin, sitä ei sentään näkynyt. Merikin oli jäässä. Ikkunasta näkyi satama ja laivojen liikkumista oli mukavaa seurata.

Pakettiin kuului kolme hoitoa päivässä ja lääkärin mukaan tarvitsin niska-hartiahierontaa, poreyrttikylpyjä ja vesivoimistelua. Vesivoimistelua yleensä rakastan, mutta nyt mulle riitti yksi kerta. Allas oli syvä, jumppari oli muissa maailmoissa ja jumppa oli rankka, pelkkää hyppimistä venyttelyt jäivät kokonaan pois.
Porekylvyt sen sijaan olivat aivan ihania, olisin voinut vaikka ottaa ammeen mukaani ellei se olisi pultattu niin lujasti paikalleen.

A hoidatti käsiään ja jalkojaan, hierotti hartioitaan ja huokaili pitkiä käytäviä. Liikuntarajoitteiselle kävelymatkat voivat olla jopa rasitus, mutta toisaalta, siinä saa liikuntaa ihan pakolla ja kun lepotuoleja oli käytävien varsilla runsaastikin, ei kävelypakkoa voi moittiakaan. Hissejäkin löytyi tarpeen vaatiessa mitä nyt yhden hissin epäkunnossa olo (yhden päivän ajan) harmittikin hiukan.

Tervisin henkilökunta oli todella ystävällistä, ruoka oli hyvää ja terveellistä eli suolaa ja rasvoja oli niukasti, paikat olivat puhtaita, iltaohjelmaa oli joka ilta öistantsuista puhumattakaan joten kyllä siellä passasi viettää aikaansa. Kaupungilla kävin sen verran, että kävin kangaskaupassa (edullinen palakangas!) ja sitten puseron sovituksessa pari kertaa. Viimeisenä päivänä sain valmiin, huolella tehdyn vaatteen matkaani.

Kävimme myös A:n ystävien luona iltapalalla. Kylläpä heillä oli kaunis koti, kukkia oli joka puolella ja lisää lasiparvekkeella talvehtimassa. Pihalla oli huolellisesti havuilla peiteltyjä kekoja, joista kesällä varmaankin puhkeaa upeat näyt. Oli mukavaa tutustua heihin ja varmasti tapaamme uudestaan jos niin on sallittu.

Mikään ei kestä ikuisesti. Meillä oli kolmen päivän paketti joten torstaina lähdimme Tallinnaa ja satamaa kohti. Satama-alueella piipahdimme vielä Eräässä Tärkeässä Puodissa ja röyskyttelimme jäitten halki koti-Suomeen.

Helsingissä oli melkoinen lumipyräkkä ja oli suuri helpotus, kun olimme luvanneet mennä A:n veljen kotiin yöksi. Se oli minulle ensimäinen tutustuminen A:n sisaruksiin. Väitän, ettei missään pappilassa edes piispaa ole otettu yhtä hyvin vastaan kuin minut Vantaalla. Rouva O sulki minut syliinsä ja isäntä T katsoi lämpimästi. Tunsin itseni tervetulleeksi ainakin siihen taloon.
Runsas iltapalapöytä odotti kulkijoita ja rupattelimme puoleen yöhön. Aamulla oli samanmoinen aamupala odottamassa ja tutustuin myös perheen poikaan joka tuli meitä moikkaamaan.

Lumituisku oli loppunut kun lähdimme kotiin päin. Lahdessa suoritimme uuden sukulaisvisiitin toisen veljen perheeseen. Runsaan kahvittelun jälkeen jatkoimme kotiinpäin, uupuneina. Ainakin minua rasitti "atimointi" kovasti. Uudet "sukulaiset" ovat ihan mukavia, mutta kyllä myönnän, että hieman jännitti. Omana itsenäni sinne menin ja on kelvattava tällaisena heille, kelpaan hyvin A:llekin.

Nyt mietimme jo kesäreissuja. Hankintalistalla on pari retkituolia, pieni kokoon taitettava pöytä ym pientä retkeilyrekvisiittaa. Ajatuksena on tehdä pieniä päivän-parin retkiä lähiseuduille ja syssymmällä haluan tutustuttaa A:n minulle rakkaisiin maisemiin pohjoisessa.
Mutta se on sitten uusi tarina.

LAPISTA HÄMEESEEN

"Pieni askel ihmiskunnalle, suuri harppaus minulle" vai miten tämä kuulu sitaatti taas menikään.
Nyt olen oman harppaukseni ottanut. Toki se mietitytti, onko mitään järkeä... mutta toisaalta, se hyppy piti tehdä. Olosuhteet vain loksahtelivat paikoilleen.

Siis mikä askel, kuulen kysyttävän. Mistäkö minä oikein kerron? Että pitäisikö kertoa alusta alkaen? Ettekö pysy kärryillä?

No hyvä, tässä pääpiirteet, olkaapa hyvät!

Pitkin viime syksyä mietin mielessäni ja kyselin Korkeimmaltakin, onko minun ihmissuhteeni vain tässä, onko elämäni eletty?
Täällä Itäisessä Hämeessä asui toinen samanlainen kyselijä, osittain toivosta luopuneena.
Sitten Joku kuuli huokailut, katseli karttaansa, tarttui ohjaksiin ja antoi kahden kyselijän kohdata virtuaalisesti. Lopun hoidimmekin itse. Tietysti kysellen kaiken aikaa asian saamien käänteiden mielekkyyttä, mutta jotenkin kaikki tuntui niin oikealta, suunnitellulta, johdetulta. Sukulaissielut löysivät toisensa.

Ensimäisen tapaamisen jälkeen ohjaus vain jatkui: paikkakunnan vaihto, uusi asunto, entisen vuokratakuun järjestyminen ja muuttoauton edullisuus, kaikki loksahtelivat kuin hyvin suunnitellun käsikirjoituksen mukaan, minun ei tarvinnut muuta kuin sanoa oikeassa paikassa kyllä sekä pakata ja lähteä.

No, kuulostaa helpolta mutta kyllä siihen sai uppoamaan aikaa, monia hikipisaroita valui huiviin ja useita turhautumisen hetkiäkin tuli. Yksin en olisi selvinnyt, vieläkin pitää kiittää tytärtä, Eksää, ystäviä ja Vuokkoa ja hänen reippaita muuttomiehiä Roissa. Unohtamatta Paula Peetä Sairaalakadulta sekä "Sossun Tätejä".
Täällä oli myös muuttomiehet vastassa. He kyllä ihmettelivät kovasti, kenen tavaroita he oikein kantelevat. He eivät tainneet tietää minusta mitään, heitä oli vain pyydetty sukulaismiehen talkoisiin...

Niin, kyllä minun olemassaoloni on paljastunut yllätykseksi myös useimmille Rakkaani ystävälle ja sukulaiselle. Pienellä paikkakunnalla herättää huomiota vähempikin kuin pinttyneenä vanhana poikana pidetyn poikamiehen julkinen esiintyminen täysin oudon naisen kanssa. Saan tämän tästä osakseni pitkiä katseita, mutta pahansuopaisuutta en ole havainnut. Päin vastoin. Lähes kaikki Rakkaani lähimmät sukulaiset ja ystävät ovat sanoneet olevansa onnellisia minun läsnäolostani. Rakkaani olemus on muuttunut myhäilevämpään suuntaan, ei ihmisen ole hyvä olla pitemmän päälle yksin.

Nyt etenemme hitaasti. Tältä etäisyydeltä, 15 km, se on helppoa. Rakkaani elelee omaa elämäntapavihreää elämäänsä kotitalossaan sivukylällä, monen tienristeyksen päässä kirkolta. Pienen kirkonkylän laitamalta sain asuttavakseni kauniin, pienen rivitalokaksion. Tapaamme lähes päivittäin, mutta minua ei innosta pitempiaikainen metsämökissä asuminen, ennenkuin maa sulaa ja sen mukana pakkastalvena jäätynyt vessan putki. Tosin keväällä puucee ei tunnu yhtä hurjalta paikalta kuin pakkasyön kävelyhetket kesken lämpimien unien.

Rakkaani on tehnyt hieman remonttiakin jonka rankin osuus on ohi ja jäljellä on enää tavaroitten sijoittelu ja muut loppujärjestelyt. Odotamme nyt vielä ilmojen lämpenemistä, jolloin tarkenee puuhata ulkonakin ja vaatteitten lajittelu ja tuuletus voidaan tehdä samanaikaisesti kevättuulessa. Lisäksi poikamiehen "mörskä" näyttäisi kaipaavan kunnollista porstausta ja ikkunat pesua...töitä on tiedossa mutta onneksi ei ole aikataulua.

Viikko sitten olimme siellä viikonlopun. Aamulla lähdin yksinäiselle kävelylenkille tutustumaan ympäristöön. Aurinko taikoi lumisen maiseman pehmeän näköiseksi satumaaksi, tunsin oloni kodikkaaksi katsellessani ympärilleni. Malttamattomana odotan kuitenkin lumien sulamista ja kevättä, luvassa on uusia tuttavuuksia. Pihassa kasvaa omena- ja kirsikkapuita, luumupuita ja kriikunaakin...mitähän ne kriikunatkin ovat?...
Samoin täällä kirkonkylän asunnon pihassa taitaa olla uusia kasvituttavuuksia. Luulenpa, että edessä on mielenkiintoinen kevät.

Nyt olen asunut täällä Päijät-Hämeessä 6 viikkoa. Nyt summaten muuttoratkaisu oli hyvä, vaikka silloin se tuntui hurjalta riskiltä. Jos joku muu olisi kertonut tekevänsä moisen loikan, olisin varmasti varoitellut, ainakin mielessäni ihmetellyt ihmisen uhkarohkeutta.

Tämä meidän "tarinamme" tuntuu uskomattomalta mutta meidän on pakko uskoa, että tässä on ollut isommat voimat asialla, muuten tätä ei voi selittää. Sattuma? Kohtalo? Johdatus? Olkoot mikä tahansa, nyt on eteenpäin katsomisen paikka.